Minun matkavinkit Pariisiin

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Pariisi. Kaupunki johon voi palata aina uudelleen ja uudelleen. Kaupunki kiinnostaa minua niin paljon, että voin jopa sano tuntevani ja osaavani paikat aika hyvin vaikka vain kolme kertaa olen käynyt! Tykkään yleensä muutenkin perehtyä matkakohteeseen etukäteen, jotta saisin kaiken ilon irti sitten paikan päällä! Rakastan yli kaiken kävelyä ja uusien paikkojen ihmettelyä. Pariisiin matkustavan kannattaakin panostaa hyviin kävelykenkiin, jos haluaa nimenomaan kävellen tutustua kaupunkiin. 🙂

img_8333

Pariisissa ehtii nähdä ja kokea paljon jo muutamankin päivän reissulla. Lento suurkaupunkiin kestää noin kolme tuntia, mikä menee ihan heittämällä. Mielestäni välimatkat itse kaupungissa eivät ole kovin pahat, jos on varustautunut tosiaan hyvillä kengillä ja jaksaa nähdä vaivaa kävellen. Meille kävelyä tuli noin 15-25 km per päivä kun kierrettiin kaupunkia ympäriinsä. Tietysti myös julkisella liikenteelläkin pääsee näppärästi suuntaan jos toiseen.

img_7222

Miten päästä lentokentältä keskustaan ja toistepäin?: Lentomme laskeutui Charles De Gaullen(CDG) kentälle ja päätimme huvikseen kokeilla RER B-linjan paikallisjunaa, jolla matka taittui noin 30 minuutissa Pariisin keskustaan, vähän tietysti riippuen siitä millä pysäkillä jää pois. Paikallisjunalle tuli hintaa vain 10 euroa per henkilö ja matkustaminen sillä on aika vaivatonta koska ei tarvitse välittää ruuhkista, jotka voivat Pariisissa olla aika valtavat. Selvitin etukäteen lähimmän pysäkin ja se oli n. 500 m päässä hotellilta eli ei paha! Viime Pariisin reissulla menimme hotellille taksilla ja se maksoi noin 50 euroa. Hinta tietysti määräytyy sen mukaan minne olet menossa. Varmasti kokeilemisen arvoinen vaihtoehto on myös lentokenttäbussi (Roissybus).

Paluulento meillä taas lähti Orlyn kentältä, jonne matka sujui 30 euron hintaisella taksilla (Orly on vähän lähempänä kuin CDG). Tutkiskelin, että Orlyn kentälle olisi päässyt myös aika helposti junalla sekä metrolla, mutta päätimme silti ottaa taksin lennosta. Keskusta – Orly väliä liikennöi lisäksi vastaavanlainen bussikuljetus (Orlybus) kuin CDG:lle.

img_8321

Liikkuminen kaupungissa? Suosittelen lämpimästi kävellen liikkumista, koska kävellen näkee parhaiten paikat ja tiet ovat hyvässä kunnossa. Pariisissa on myös hyvin toimiva metrojärjestelmä, joten metrokortin hommaaminenkaan ei ole sen pöllömpi juttu, varsinkin jos lähdet kauemmaksi. Pariisi on jaettu vyöhykkeisiin, mikä pitää huomioida lippua ostaessa. Mitä enemmän haluat vyöhykkeitä lipullesi, sitä enemmän se Pariisia kattaa.

img_8210

Nähtävyydet? Ehdottomia nähtävyyksiä on Ranskan tunnetuin maamerkki  Eiffel-torni, joka kohoaa 324 metrin korkeuteen. Torni rakennettiin vuoden 1889 Pariisin maailmannäyttelya varten, jolloin Ranska halusi näyttää omaa tieteen ja  teknisen osaamisen taitoa maailmalle. Jos sinä haluat mennä tuon kuuluisan rautatornin huipulle ihailemaan maisemia niin suosittelen ostamaan lipun ennakkoon netistä. Saatat muuten joutua jonottamaan monta tuntia, varsinkin sesonkiaikana eli kesällä. Mielestäni paras paikka Eiffel tornin ihasteluun on Trocaderon puisto, joka löytyy kivenheiton päästä Seinen toiselta puolelta.

img_8206

img_8209

Trocadero

Toinen vaikuttava nähtävyys on tietysti Riemukaari, joka löytyy  myöskin aivan kävelymatkan päässä Eiffel tornilta (minulle se kävelymatka tarkoittaa paria kilsaa). Riemukaari on pystytetty Napoleonin ansiosta ja se on kunnianosoitus Ranskan puolesta taistelleille. Näkymä tuon mahtipontisen rakennelman päältä on kerrassaan upea! Sieltä avautuu maisemat niin Champs Elysees`lle, La Defencelle (pilvenpiirtäjät) sekä Eiffelinkin sieltä näkee ihanasti. Hintakaan ei ole paha, 12 euroa aikuiselta ja alle 25-vuotiaat pääsevät passilla ilmaiseksi!

Riemukaaren päältä maisemaa <3

Riemukaaren päältä maisemaa <3

img_7841

Riemukaarelta on helppo jatkaa liikkumista Champs Elysees -katua pitkin.  Se on yksi maailman tunnetuista kaduista ja tältä pitkältä & leveältä puistokadulta löytyy paljon erilaisia luksusliikkeitä ja kahviloita. Champs Elysees päättyy Concorden aukioon (place de la concorde), joka on mielestäni myös näkemisen arvoinen paikka.

Jatkamalla matkaa vielä Concordelta eteenpäin, tulee vastaan Louvren alue. Louvressa käyminen on mielestäni  ihan yleissivistävä kokemus ja se onkin kai kerran elämässä koettava. Kävin siellä itse vuonna 2006 ja sen jälkeen sinne ei ole toistaiseksi ollut mitään erityistä hinkua. Mona Lisa on nähty ja sillä sipuli. Louvre löytyy aivan Seine joen varrelta ja se on helppo löytää. Ulkoa päin paikka onkin aika vaikuttava kokemus ja perinteisesti joka reissulla tuleekin käytyä poseeraamassa pihalla. Jos mielii museoon sisään, niin kannattaa harkita tässäkin kohtaa lippujen varaamista ennakkoon netistä!

img_7451

Vielä yksi näkemisen arvoinen paikka on Montmartre. Montmartren alueelta löytyy tunnettu Sacre Coeurin basilika eli tunnettu katolilainen kirkko. Täältä kukkulalta on myös aika hyvät näkymät Pariisin ylle, suosittelen siis piipahtamaan ja juomaan vaikka kahvit kirkon edessä olevilla portailla. Lähialueelta löytyy myös Mouling Rouge (=punainen mylly), jossa järjestetään tanssiesityksiä.

img_8310

Sacre Coeur

Shoppailu? Pariisista löydät paljon erilaisia kivoja pikkuputiikkeja sekä tietysti tunnetut, joka paikasta löytyvät muotiliikkeet, kuten Bershka, Pimkie, Sephora, Zara jne merkkiliikkeitä unohtamatta. Hyviä rahantuhlauspaikkoja löytyy mm. Rue de Rivolilta, Champs Elysees:ltä ja Boulevard Haussmannilta (Au Printemps- ja Galeries Lafayette -tavaratalot).

LV Champs Elysees:llä

LV Champs Elysees:llä

Mitä syödä? Pariisissa saa rahaa uppoamaan ravintoloihin vaikkei huippukokkien paikoissa söisikään. Edullisempia paikkojakin löytyy kunhan jaksaa vähän nähdä vaivaa. Oma suosikkipaikkani La Fregate löytyikin aivan Seinejoen varrelta, läheltä Louvrea, osoitteesta 1 Rue du Bac,75005 Paris. Plussaa oli ehdottomasti viihtyisä terassi, josta oli ihanaa seurata liikennettä ja ihmisten vilinää. Hintataso oli myös edullinen! Tripadvisorista kannattaa kurkata etukäteen ruokapaikkoja ja toinen hyvä sivusto on The Fork , josta voi varata etukäteen myös pöytiä! Aamupalapaikkoja löytyy myös melkein joka kulman takaa. Tarjolla on patonkeja, kakkuja, erilaisia aamupalacomboja (usein sis. kahvi, tuoremehu, patonkipala, croissant ja munakas) jne. Tuli siis syötyä paljon normaalista aamupalarutiineistani poiketen 😀

La Fregate

La Fregate

 

img_7477

img_8061

Yöelämä?  Pariisista löytyy paljon tunnelmallisia istuskelupaikkoja ja clubeja. Viime reissulla tuli enemmänkin panostettua tähän juhlimispuoleen ja tulikin jopa käytyä muutamilla clubeilla pyörähtämässä. Hyviä clubeja on mm. Vip Room Paris (188 rue de Rivoli 1er Paris), White Room Paris (15 Avenue Montaigne) sekä Buddha Bar (8-12 Rue Boissy d’Anglas, Paris), josta saa loistavaa sushia!

14639590_10154171081379495_3772117165808761696_n viproom

Suosittelen siis ehdottomasti Pariisiin matkustamista jos et ole siellä vielä käynyt! Vastaan mielelläni kysymyksiin, jos jotakin heräsi Pariisiin liittyen <3

Au revoir <3

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti