Itsensä hyväksyminen

Ajatus tästä blogitekstistä syntyi väsymyksen saattelemana. Kiitos siis väsymykselle, joka on tuottanut aika ajoin päänvaivaa ja ärsyttänyt. Nyt muutama viime päivä on ollut sellaista mystistä väsymystä, joka on vienyt päivästä suurimman osan, vaikka olen mä myös jotain jaksanut tehdäkin.  Oma muuttunut olemus on myös saanut itseni ajattelemaan armollisuutta itseä kohtaan – tahdin hidastaminen, lähinnä liikunnassa, on ollut kova paikka minäkuvalle. Sellaisetkin yksinkertaiset ja pienet asiat kuin vaikkapa sängystä ylös nouseminen on tuottanut harmaita hiuksia, kun enää ei noin vain lennetä ylös sängystä (mä oikeesti aiemmin oon aina vaan singonnut ylös haha),  vaan ensin on etsittävä hyvä asento kylkimakuulla ja siitä sitten ponnistettava ruho ylös. Kolotuksien saattelemana. Aamuisin heti herätessä siis särkee aina tosi pahasti häpyluuta ja nivusia, mutta se helpottaa noin 5-10 minuutin jalkeillaolon jälkeen. 

Armollisuus itseä kohtaan

Luulin jo, että olen hyvä armollisuudessa itseä kohtaan, mutta raskaus on tietyllä tapaa kiristänyt naruja. Vaikkakin se on myös vastapainona opettanut armollisuutta. On lisäksi luonnollista, että uusi ja nopeasti muuttuva minäkuva luo pientä (aika ajoin suurtakin) kriisinpoikasta päähän ja koettelee mieltä.

Oletko muuten ikinä miettinyt mitä armollisuus tarkoittaa sinulle? Jokaisella meillä on omanlainen käsitys siitä mikä on armollisuutta. Mun mielestä armollisuudessa on erilaisia asteita ja liian armollinenkin voi olla. Armollisuus itseä kohtaan ei tarkoita sitä, että esim joka ilta voi vetää itsensä lohtuähkyyn herkkuja kun itkettää. Armollisuus on mulle enemmänkin sitä, että osaa tunnistaa ja hyväksyä tunteita sekä tarvittaessa vetää jarrusta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö itseltä saisi vaatia mitään. Kyllähän mä vaadin itseltäni välillä esim ryhdistäytymistä, kun huomaan vellovani liikaa esimerkiksi pelon tunteessa. Tämä on palvelus itselleni ja hyvinvoinnilleni, koska tiedän, että liiallinen pelkääminen ei johda mihinkään. Pelot ruokkivat vain pelkoja lisää. Olen kuitenkin samalla lempeästi myötätuntoinen itseäni kohtaan ja ymmärrän, että on hyvin luonnollista pelätä uusia asioita. En siis kiellä näitä ikäviä tunteita, vaan hyväksyn ne osana kaikenkirjavaa elämää. Hyväksyn myös sen, että välillä väsyttää ja se on todellakin ok.

Syömishäiriöstä paranemisen tiellä oivalsi niin paljon asioita elämästä ja armollisuudesta itseä kohtaan, mutta uskon, että raskaus antaa nyt oman äärimmäisen tärkeän lisämausteensa tähän elämän mittaisen oppimisprosessiin. Eihän me olla ikinä valmiita, eikä tarvitse olla. Ei edes oman itsemme asiantuntijuudessa, vaikka välillä näin voisi luulla. Joka päivä ja joka vuosi opitaan aina jotain uutta, ihan vanhuuteen asti. Se on mun mielestä hyvä asia ja tekee elämästä mielenkiintoista!

Muista nämä:

Puhu itsellesi kuin puhuisit ystävällesi. Kehu, kannusta, rohkaise ja neuvo armollisesti.

Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on.

Liiku sinulle sopivalla tavalla ja tee mukavia asioita. Älä unohda hemmottelua ja itsensä haastamista! Haastaminen tekee välillä super hyvää ja se kehittää!

Tee asioita lempeydestä käsin  – ei itseä haukkuen. Arjesta ja elämästä tulee huomattavasti mukavampaa kun ”pakkopullan” sijaan teet itsellesi palveluksia, jotka edistävät hyvinvointiasi.

Muista se, että ansaitset parasta. 

Anna aikaa muutoksille ja oppimiselle. 

Kuuntele kehoa. Opettele tunnistamaan milloin esim väsymys on oikeaa väsymystä , jolloin täytyy levätä. Joskus väsymys voi olla taas esim raittiin ilman puutosta, jolloin pienikin kävely tai liikunta voi piristää ja tehdä olosta paremman! 

Kukaan meistä ei ole täydellinen. Me ollaan kaikki samanlaisia ihmisiä, jotka tekevät virheitä. Vastapainoksi taas välillä onnistutaan. Kaikkien elämän kuuluu hyviä ja huonoja hetkiä.

Muistatko sä olla armollinen itsellesi?

Kivaa uutta viikkoa!

xoxo, Elina