MIKÄ ON TERVEELLISTÄ JA MIKÄ EI?

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Ruoka herättää keskustelua ja jakaa mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Toiset vannovat maidon nimeen kun taas toiset ovat gluteiinittomalla ruokavaliolla tiukasti. Erilaisia näkemyksiä ruokavalioista on varmasti yhtä monta kuin on meitä ihmisiäkin. Miten sitten tässä maailmassa tulisi syödä ja millainen on hyvä ruokavalio kun informaatiota tulee joka suunnasta?

Kantapään kautta opittua

Mä olen oppinut itse henkilökohtaisesti ruokavalioasiat kantapään kautta ja ollaan menty monta kertaa ojasta allikkoon. Olen ollut pahasti säästöliekillä, kokenut maksan rasvoittumisen ja vaikka mitä pienen elämäni aikana. Olen lajitellut ruoka-aineet liian jyrkästi mikä on terveellistä ja mikä epäterveellistä. Tällaisessa lajittelu-ajattelumallissa on siis kausia, että syödään tosi rajoittuneesti ja sitten jos repsahtaa epäterveellisten ruokien puolelle, peli on menetetty ja pettymys itseen on valtava.  Saatoin hyvinkin jopa rangaista itseäni ja rääkätä lenkkipolulla loputtomiin ”ruokamokista” tai haukkua itseni pataluhdaksi päiväkirjoissani. Veikkaan etten ole ainoa joka on kamppaillut itsensä soimaamisen kanssa. Olenko oikeassa?

Nykyisin olen aivan eri ihminen mitä tulee ruokavalioasioihin. Osaan sulauttaa ruokavalioni oman oloni mukaisesti ja kuunnellen kehoani. Silloin täytyy syödä kun on nälkä ja ravintoa on saatava tarpeeksi, jotta aineenvaihdunta pysyy toimivana. Olen kirjoittanut aineenvaihdunnan kompastuskivistä täällä.

Ruokavalio on kokonaisuus

Mikä tärkeintä, olen oppinut katsomaan ruokavaliota kokonaisuutena. Ruokavalio koostetaan kunkin omien tarpeiden ja näkemyksien mukaan. Tiedän ja tunnen, että voin hyvin kun syön säännöllisesti peruskotiruokaa ilman mitään vippaskonsteja. Tuhti aamupala on myös osa tärkeitä rutiinejani ruokailuun liittyen. Terveellisten perusruokien ohella voin kuitenkin myös hakea pizzan tai käydä mäkkärissä jos siltä tuntuu, eikä ”epäterveellisten” ruokien syöminen enää estä pääsyäni taivaaseen. Olen oppinut kohtuuden. Tiedän, että kun syön pääpiirteittäin terveellisesti ja monipuolisesti, voin myös huoletta herkutella silloin kun siltä tuntuu. Mikään yksittäinen ”epäterveellinen” ruoka ei tee kenestäkään sairasta tai huonoa. Tiedostan myös sen, että jos satun syömään esim. joku viikko hieman epäterveellisemmin ns höttöravintoa, huomaan muutoksen olossa ja jaksamisessa. Kun taas syön paljon kotiruokaa, joka sisältää hyviä ravinteita, vitamiineja, mineraaleja jne, näkyy se myös jaksamisessani positiivisesti.

Jos huomaat, että jokin ruoka-aine ei sovi sulle, niin jätä se pois ja kokeile olla ilman. Toiset saa oireita maidosta kun taas toiset vannovat kasvisruoan nimeen. Kunkin tulisi tehdä niinkuin itsestä tuntuu parhaimmalle ja minkä kokee hyväksi omaa kehoa ja mieltä ajatellen. Ruuan ylianalysoiminen ei tee hyvää kenellekään ja silloin tulisi hälytyskellojen soida jos pohdit tuskissasi kaupassa onko tämä makaroni terveellisempää kuin tuo makaroni tai onko tässä tuotteessa liikaa kaloreita. Ei kannata tehdä asioista turhaan liian vaikeita, nimimerkillä kokemusta on.

Yhteenvetona:

  • Opi tuntemaan kehosi ja kuuntele sitä.
  • Syö sitä, mikä tuntuu parhaimmalle. Kokeilemalla oppii parhaiten!
  • Omat hyvinvointia tukevat rutiinit ruokavaliossa. Esim aamupalan tärkeys, säännöllisyys ruokailussa jne..
  • Sallivuus. Älä tuomitse itseäsi herkuttelusta.
  • Syö paljon kasviksia ja vihanneksia, mikäli allergia ei rajoita sinua.

Millainen suhtautuminen teillä on ruokaan?

Kategorioitteko helposti hyvät ja huonot ruoat? 🙂

PS. Joko olet kokeillut taivaallista smoothie-reseptiä? Löydät sen täältä.

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti