Ihotautilääkäri, häät ja muita marraskuisia ajatuksia

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Marraskuun alku on ottanut koville pimeydestä johtuen, vaikka olenkin täyttänyt kalenteria kaikella mukavalla. En tunne oloani erityisen väsyneeksi, mutta pimeys vaikuttaa mulla selkeästi mielialaan. Asiaa ei helpota varmasti sekään, että olen tehnyt yöpäivystyksiä, jolloin en näe valoa käytännössä lainkaan, koska herään auringon laskiessa. Olen myös untenmailla jo ennen kuin aurinko nousee.

Äskettäinen Espanjan reissu luo vielä isomman kontrastin tähän marraskuiseen pimeään Suomeen. Mutta..ei anneta sen häiritä, vaan keskitytään iloisempiin asioihin. Toivottavasti teillä on myös mukavia juttuja tiedossa ja muistatte pitää itsestänne huolta. Marraskuu menee mukavasti, kun hemmottelee itseä! Mulla on varattuna mm. 1,5 tunnin hieronta, muutamia tapahtumia ystävien kesken, kivoja duunijuttuja sekä ajattelin vielä kirsikkana kakun päälle varata kasvohoidon. Mulle on nyt ilmaantunut kasvoihin näppylöitä tavallista enemmän, mutta uskon sen johtuvan hormonitoiminnan muutoksista. Anyway, kasvohoito tekee aina terää ja varsinkin ihana pitkäaikainen suosikkini, hydra facial –hoito, jossa käyn BeAlive Helthclubilla. Viimeeksi kävin elokuun lopulla, joten nyt alkaa olla korkea aika mennä taas.

Joulun fiilistelyä

Ajattelin myös yllättää itseni ja laittaa kodin joulukuntoon ajoissa. Parina viime vuotena en ole suoraan sanottuna viitsinyt panostaa joulukoristeisiin, mutta nyt on iskenyt kipinä. Tykkään kyllä joulusta muuten, vaikka siihenkin liittyy ikäviä muistoja syömishäiriöajoilta. Mutta tiedättekö – jos johonkin liittyy ikäviä muistoja, niin sitten pitää luoda uusia hyviä sellaisia. Lisäksi se, että hyväksyy menneen ja ikävät tunteet sellaisina kuin ne ovat, helpottaa. Fakta on se, että mennyttä ei voi muuttaa, mutta me voidaan muuttaa meidän suhtautumista siihen. Ei kannata tuomita itseä tai pitää itseä surkimuksena ikävien tunteiden takia. Mieti mieluummin, että miten voisit tehdä olosi mukavaksi ja keskittyä tästä hetkestä nauttimiseen. Hetkessä elämisen taito on tärkeä, mutta myös toisinaan melko vaikeaa. 

 Jos palataan vielä hetkeksi jouluhaaveiluun, niin ajattelin käydä ostamassa erilaisia kivoja koristeita, valoja ja haen valkoisen kuusen varaston uumenista. Kiva päästä fiilistelemään joulua hyvissä ajoin. 

Alkuviikolla kävin myös ihotautilääkärillä ihosairauteni takia ja olin hieman ällikällä lyöty vastaanotolta lähtiessä. Lääkäri nimittäin epäilee silloin joskus 2010-2012 saamaani diagnoosia ja haluaisi uuden koepalan ihostani. Saan toivottavasti pian kutsun iho-ja allergiasairaalaan jatkotutkimuksiin. Lääkäri sanoi, ettei ole pitkän uransa aikana nähnyt mitään vastaavaa kuin tämä mun ihosairauteni. Todella, todella harvinainen. 

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä asiana hieman ilouutisia..Olemme nimittäin päättäneet hääpäivän ja se tulee olemaan ensi Vappu! Hurjaa ajatella. Lisäksi olen löytänyt hääpuvun ja se on NIIN täydellinen!! Tulen jakamaan siitä fiiliksiä vielä tänne blogin puolelle erikseen. Ostin sen itseasiassa tällä viikolla ja sain heti kotiin mukaan. Olen myös mukana Suomen Say Yes To The Dress -ohjelmassa ja mun jakso tulee ulos 18.11. klo 20 maanantaina TV5:lla! Laittakaahan kalenteriin ylös ja hypätkää mukaan häähumuun. On tää vaan jännittävää, mutta ihanaa aikaa.

Palataan taas pian ja tsemppiä teidän marraskuuhun!

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti