Nyt vasta oikeastaan alkaa käsittämään kehossa tapahtuvat muutokset, kun alavatsa on alkanut tuntua pinkeämmälle ja hieman pyöristyä. Myös lonkat tuntuvat tavallista löysemmille. Todella jännittävää aikaa ja oon pyöritellyt mielessäni niin paljon, että huh. Mua rehellisesti sanottuna pelottaa miten suhde omaan vartaloon muuttuu, vai muuttuuko se? Jos muuttuu niin millä tavalla? Tuntuu todella oudolle sanoa näin, koska oon ollut sinut itseni kanssa jo pitkään ja koen syömishäiriön olevan jo historiaa. Mulla löytyy vatsamakkaroita, selluliittiä sekä raskausarpia ennestään ja se on mulle todella ok. Elämä näkyy kehossa ja rasvaprosentti ei määritä meidän arvoa. Toki se vaikuttaa varmasti ajatuksiin, kun kaikki tämä raskauteen liittyvä on niin uutta ja ihmeellistä, toisinaan pelottavaakin. Lisäksi alkuraskauden huonovointisuus on ollut jotain ihan käsittämätöntä, mitä ei voi vieläkään ymmärtää. Olo ei oo ollut niinsanotusti hehkeimmillään, kun on lähestulkoon joka päivä oksennellut useasti ja etova olo ollut 24/7.
Mietin vain kumpuaako pelottavat ajatukset jostain menneisyydestä? Äiti sanoi, että huolenaiheista kannattaisi puhua neuvolatädille ja varmasti seuraavalla kerralla sanonkin mikäli vielä pelottaa. Synnytys mua pelottaa myös itsessään valtavasti ja sitä pitää työstää. Toki tähän raskauteen kasvetaan ajan kanssa, päivä kerrallaan, kuten kerroin tässä edellisessä teksissäni.
Suhde omaan vartaloon on tärkeä
Toisaalta kaikki joiden kanssa olen puhunut, sanovat, että raskauden aikana sitä rakastaa omaa vartaloaan entistä enemmän. Niin mä tietysti rakastankin ja kunnioitan. Siitä ei pääse yli eikä ympäri ja tiedän sen, että haluan tehdä kaikkeni, jotta saan mahdollisimman monipuolisesti kaikkia ravintoaineita ja tietysti riittävästi ruokaa. Levon ja liikunnan balanssi on myös tärkeä löytää. On se ihmeellistä mihin naisen kroppa pystyy ja vielä omalla kohdallani tästä tekee erityisen se kun taustalla on pitkä ja rankka syömishäiriö. Nyt menenkin kehoa kuunnellen ja lepään paljon, jos ja kun siltä tuntuu. Muistakaa tekin elää hyvinvointi edellä. Tehkää niitä asioita, joista saatte voimaa ja mitkä saavat teidät tuntemaan olonne hyväksi. Jos tarvitsee tehdä muutoksia, vaikkapa ruokavaliossa tai treeneissä, niin tehkää ne lempeästi, ei itseä rääkäten. Te ja teidän kehonne ansaitsevat parasta huolenpitoa. Suhde omaan vartaloon muokkautuu varmasti läpi elämän, mutta uskon kuitenkin, että ikä tuo tietyllä tavalla lempeyttä. En ole enää ankara itselleni, ehkä oikeuta pullapalaa lenkillä. Liikun hyvän olon tunteen takia sekä siksi, että aidosti rakastan liikuntaa. Ruokaa syön myös hyvä olo edellä, herkkuja unohtamatta. Balanssi on hyvä ja välillä ei haittaa, vaikka menee herkkuövereiksi. Itsensä ruoskimisesta ei jaeta kunniapalkintoja.
Kiitollisuudesta huolimatta sitä jotenkin vaan pelottaa! Tässä vaiheessa sitä varmasti kokee kaikki maailman tunteet läpi ja se onkin ihan normaalia. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Päivä kerrallaan ja keskittyen positiiviseen, eikö vain?
Onko muilla ollut vastaavanlaisia ajatuksia?
Kuvat: Lili Nissilä
Vaatteet: Kappahl / Marsaan
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
xoxo, Elina