Kirjoittelin raskauden viimeisiltä päiviltä fiiliksiä ylös puhelimeni muistiin. Jännittäviä aikoja. Kun sain kutsun äitiyspoliklinikan ultraan, tiesimme, että vauvan syntymällä olisi deadline. Hän syntyisi suurella todennäköisyydellä viimeistään käynnistyksen jälkeisenä viikonloppuna. Ellei sitten spontaanisti olisi tapahtunut.
Viikkoni ennen synnytyksen käynnistystä
Torstai 22.10. Äitiyspoliklinikalla ultra: Tarkastettiin vauvan asento ja sovittiin käynnistysaika. Se tulisi olemaan 29.10.2020 torstaina (rv 40+3). Käynnistys oli ainoa vaihtoehto mulle sen takia, koska vauva ei saisi kasvaa liian suureksi perätilan takia. Mulle kokeiltiin perätilan ulkokäännöstä, mutta se ei auttanut.
Ultrassa vauva näytti olevan ihanteellisessa asennossa perätilasynnytystä ajatellen, mun lantion mitat oli hyvät ja vauvan peppu oli laskeutunut sen verran mitä voi. Perätilassa olevat eivät kuitenkaan kiinnity samalla tavalla kuin raivotarjonnassa olevat.
Ajatus käynnistämisestä sai mut samaan aikaan tosi helpottuneeksi, mutta myös jännittyneeksi. Ajatella, että seuraavana viikonloppuna meillä olisi tosiaan vauva! Jos kuitenkin saisin päättää kaikesta maan päällä, niin olisin toivonut synnytyksen käynnistyvän spontaanisti. Vaikka kesken unien (mikä olisi toki super ärsyttävää :D). Jotenkin mulle olisi vaan ollut parempi etten tiedä alkamisajankohtaa, koska se lisäsi jännitystä ja pelkoa.
Kolari…
Samaisena iltana jouduin pienimuotoiseen kolariin, kun taksikuski ajoi perääni. Hidastin suojatielle ja tämä ei sitten tajunnut jarruttaa tarpeeksi ajoissa. Voitte varmaan kuvitella miten paljon kiehuin pääni sisällä, mutta sain ihmeen kaupalla hillittyä raivoni enkä alkanut huutamaan keskellä katua. Eniten mua pöyristytti se, että kuski ei ollenkaan kysellyt mun vointia, oli vain huolissaan autosta. Autolle ei siis käynyt pahasti, oli sen verran ”pieni töyssy”, mutta kuitenkin. Olen koko ajan vain miettinyt, että mitä olisi voinut käydä, jos vaikka vauhtia olisi ollut hitusen enemmän. Entä jos kyydissä olisi ollut pieni vauva? Miten tämän niska kestäisi töyssyä? Hirveetä ajatella. Olin shokkitilassa ja tuntui, että vain tärisin. En kuitenkaan uskonut, että minulle tai vauvalle kävi kuinkaan, mutta naistenklinikalta pyysivät mut joka tapauksessa tarkistukseen. Heillä on käytäntö, että pienissäkin tapaturmissa otetaan sydänkäyrää ja seuraillaan liikkeitä, mikä on todella hyvä asia! Hienoa, että ollaan tarkkoja! Kävin myös Terveystalossa tapaturmaklinikalla näyttämässä varalta niskaani, koska se nytkähti pienimuotoisesti. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja säikähdyksellä selvittiin. Kroppaan tuli kyllä valtava stressipiikki..
Perjantaina 23.10 Akupunktio & vyöhyketerapia Hanna Katajankerkällä Töölössä. Lämmin suositus, raskausajan vyöhyketerapia tuntuu vallan ihanalle ja rentouttaa.
Donitsien syöminen ei satu 😀
Lauantai 24.10 oli selkeästi erilainen tunne nivusissa. Aamulla pystyin vielä kävelemään ihan hyvin, mutta puolilta päivin iski 100 kertaa pahempi tunne. Arkuutta ja löysyyttä, mutta ei kuitenkaan supistuksia. Kävely tuntui tosi ikävälle..
Maitotippoja alkoi myös tulla rinnoista ja saatiinkin ensimmäiset arvokkaat tipat vauvalle talteen! Tää oli mun mielestä niin friikkiä ja suoraan sanottuna ällöä. Tuli sellainen olo, että ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät halua imettää.
Nivusten arkuus jatkui koko illan ja kävely oli yhtä ärsyttävän avutonta töpöttelemistä. Kuitenkin lohdutti se, että selkeästi jotain tapahtui mun kropassa!
5 päivää ennen syntymää!
Sunnuntai 25.10.2020 Aamulla laitoin ohrapuuron uuniin ja lähdin lenkille, 50 min meni tosi kepeästi ja samalla juttelin äidin kanssa puhelimessa. Päivällä istuskelin läppärillä ja lähdettiin käymään Suvisaaristossa. Hetken pelailin jopa padelia ulkona ja kävelin pienen metsälenkin. Yllättävän hyvä ja normaali olo. Olisi saanut jo mun puolesta alkaa tapahtumaan. Fiilis oli turhautunut.
Maanantai 26.10.2020 laskettu aika. Kävin aamusta taas kävelyllä ja oli ihan ok olo. Päivällä käytiin ostamassa Katan kanssa ihomaalit, haettiin LieMestä hyvää ruokaa (Shanghai tacot ravuilla nam!) ja mentiin Katalle maalailemaan kurpitsavatsat. Päivällä supisteli epäsäännöllisesti ja osa oli aika kipeitä. Illalla vatsassa alkoi tuntua enstistä oudommalle ja kipuili vuorotellen lieventyen ja voimistuen. Olin ihan varma, että nyt alkaa tapahtumaan! Tänä yönä hän saapuisi!
Käytiin myös ajoissa nukkumaan, koska jos olisi lähtö yöllä, niin ehtisi vähän nukkua. Koko yön alavatsaa jomotteli vaihtelevasti ja en saanut enää 4.30 jälkeen unta.
Tiistai 27.10.2020 Aamulla supistukset ja jomottelu lakkasivat, mutta koko päivän oli edelleen sellainen ”ei normaali olo” . Väsytti aivan tajuttomasti ja olo oli sumuinen. Nukuin päivällä ja illalla yritin rentoutua saunan avulla.
Keskiviikko 28.10.2020 ”viimeinen päivä raskaana kotona”. Tuntui niin kummalliselle tietää se etukäteen. Koko päivä meni väsymyksen ja jännityksen siivittämänä. Mietin, että onko kaikki nyt valmiina, pitäisikö tehdä vielä jotain erityistä…seuraavan kerran meitä olisi kolme kun tullaan kotiin. <3
Seuraavaksi kirjoitan blogiin synnytyskertomukseni. Käynnistys oli henkisesti tosi rankkaa ja pelottavaa.
Lue myös:
Vauvan perätilan ulkokäännös – kokemukseni
xoxo, Elina
