Olen saanut paljon kysymyksiä eri somekanavissani siitä, että mitä personal trainer koulutus pitää sisällään ja mitä kaikkea me puuhastellaan lähiopetuspäivinä. Opiskelen siis personal traineriksi Trainer4You :n kautta. Valitsin Trainer4You:n, koska teimme yhteistyötä Fitnessmalli 2017 -kilpailun aikana ja sain erittäin ammattitaitoisen sekä pätevän kuvan koulutuksista. Lisäksi olen kuullut pelkkää hyvää palautetta muilta PT-ystäviltäni, jotka ovat kouluttautuneet Trainer4You:n kautta. Olin itse asiassa haaveillut PT -koulutuksesta jo pidempään ja Trainer4You -nettisaitti oli koluttu läpi monta kertaa unelmoiden pt-koulusta. Ja mikä täydellinen sattuma, että pääsin tutustumaan lähemmin Trainer4You -tiimiin ja tekemään yhteistyötä Fitnessmalli 2017 -kilpailun myötä. Mahtia!!
Mutta mennäämpä itse asiaan..
Mitä personal trainer koulutus pitää sisällään?
Opiskelu kestää kokonaisuudessaan 9 kk. Opinnot jakautuvat lähiopetusjaksoihin, joita on kerran kuussa viikonloppujen yhteydessä. Näin ollen koulutus on mahdollista myös työssä käyvälle, kuten minulle. Toki omatoimisella opiskelulla on iso merkitys ja on paljon itsestä kiinni miten paljon käytät siihen aikaa. Trainer4You:lla on koulutuksia ympäri Suomea mm. Oulussa, Jyväksylässä, pääkaupunkiseudulla, Lappeenrannassa, Joensuussa, Turussa sekä vaasassa. Minä käyn koulutukseni Espoossa, koulutustilat sijaitsevat Aalto Yliopiston tiloissa (technopolis, Innopoli) ja sinne pääsee näppärästi metrolla.
Koulutus siis rakentuu omatoimisen opiskelun lisäksi lähijaksoista, jotka vielä jakautuvat kolmeen osaan; kehittävän harjoittelun perusteet-, kuntosalivalmentaja- sekä itse personal trainer -koulutukseen. Mä oon käynyt läpi jo kaksi ensimmäistä osiota ja itse asiassa noin pari viikkoa sitten sain kuntosalivalmentaja -paperit käteeni! Meillä oli näyttökoe koulussa ( sain 5/5 !!!) ja tentti verkossa, joka meni myös heittämällä läpi.
Kehittävän harjoittelun perusteet -koulutus antaa opiskelulle ns. peruspohjan. Käydään läpi mm. elämän perusasioita ( uni, ravinto jne), harjoittelun ohjelmointia, ohjaustaitoa, vähän jo anatomiaa sekä muutamia liikeharjoitteita. Tarkoituksena on ymmärtää miten mikäkin vaikuttaa ja mitä tulee ottaa huomioon ennen kuin aletaan esimerkiksi valmentaa kuntosalilla.
Kuntosalivalmentaja -koulutuksessa taas käydään läpi nimensä mukaisesti kuntosalivalmentajan perusteet eli liikepankki sekä lihakset joita treenataan. Harjoittelemme yksin, kaksin sekä koko ryhmän kanssa liikkeitä läpi ja kuntosalivalmentaja-koulutus päättyy näyttökokeeseen sekä tenttiin, jotka suoritin vähän aikaa sitten.
Kuntosalivalmentaja -jakson jälkeen alkaa varsinainen personal trainer – koulutus, jossa käydään läpi perusteellisesti ravintosuunnitelmien rakentamisesta valmennustaitoon ja markkinointiin. Tänä aikana saamme myös ottaa omat ensimmäiset harjoitusasiakkaat! Ja toki koulutuksen päätteeksi on vielä viimeinen näyttökoe sekä tentti.
Millaista opiskelu on?
Mielestäni personal trainer koulutus ja ylipäänsä opiskelu Trainer4You :lla on ollut äärimmäisen mielenkiintoista sekä hauskaa. Kouluttajamme ovat motivoivia pitkän linjan ammattilaisia, jotka osaavat tehdä oppimiskokemuksesta hauskan, mikä on mun mielestä äärimmäisen tärkeää. Opetuksen pitää olla eläväistä ja sellaista käytännön läheistä (vaikkakin pohjautuu tutkittuun tietoon) ja nämä kriteerit toteutuu todella hyvin! Meillä on jaettujen opiskelumateriaalien ja kirjojen ohella käytössä erittäin laaja ja hyvä tietopankki, josta löytyy paljon mielenkiintoista faktaa mm. ravitsemuksesta ja treenaamisesta. Rekisteröityminen tietopankkiin on ilmaista ja tosi helppoa eli juuri sinäkin pääset taltuttamaan tiedonjanoasi vaikka heti mikäli näin haluat.
Opiskelu on kaiken hauskuuden keskellä myös erittäin aikaa vievää ja vaatii sitä kuuluisaa keskittymistä..mutta onneksi aihe on mielenkiintoista <3 Ihana oppia ja oivaltaa uutta..
Olen aiemmin kirjoittanut tässä postauksessa siitä, että millainen personal trainer minusta tulee. Koen, että oman vaikean syömistaustani myötä pystyn auttamaan monia, koska ymmärrän miten vaikeaa oman pään sisällä voi olla sekä miten vaikeaa ruokailusta voi kehkeytyä.
PS. Jos kiinnostuit Personal Traineri koulutuksesta, nyt huhtikuussa näyttäisi olevat aika mukava kamppis päällä Trainer4You:lla eli jos ilmoittaudut mukaan koulutukseen, saat mahtavan kirjapaketin kaupan päälle.
Lisäksi mitä aikaisemmassa vaiheessa ilmoittaudut mukaan koulutuksiin, saat edullisemman early bird -hinnan koulutukselle. Kannattaa kurkata lisätietoja personal trainer koulutuksesta sekä hinnoista täältä.
Iloa juuri Sinun viikkoosi!
Lue myös:
Tunnesyöminen – miten pääsin siitä eroon?
Rehellinen ruokapäiväkirja neljän päivän ajalta
Tavoitteen asettaminen liikkujalla – mikä on tärkeää?
Seuraa minua:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina