Välillä musta tuntui nuorena, että kaloreiden laskeminen oli ainoaa matematiikkaa, jota osasin. Hah! Mutta kannattaako kaloreiden laskeminen oikeasti? Onko siitä enemmän hyötyä vai haittaa?
Mielestäni tärkeintä on se, että ymmärtää kalorien laskemisen olevan vain apuna esimerkiksi laihduttamisessa tai massanlisäämisessä. Ei siten, että siitä tulee pakkomielle ja pyhä toiminto, joka seuraa perässä kaikkialle. Voi myös olla, että toisille se ei sovi ollenkaan, eikä kaloreiden laskemista välttämättä edes tarvita saavutettaessa ihannepainoa. Mikäli ruokavalio on totaalisen retuperällä, niin ensimmäisenä on laitettava elämän perusasiat kuntoon ennen kuin aletaan laskemaan kaloripitoisuuksia.
Lisäksi koen, että kaloreiden laskemisen ohella on tärkeää omaksua myös ajatustapa siitä, että ei ole ihan sama mistä lähteistä kalorit tulee. Esimerkiksi kehonkoostumukseen vaikuttaa eri tavoin tuleeko ruokavalion 2000 kcal omatekemästä kotiruuasta vai einespizzasta ja karkeista.
Kaloreiden laskeminen voi olla hyvästä tai pahasta
Hyviä puolia on ehdottomasti se, että tiedät paljon tulee syötyä. Jossain vaiheessa syömishäiriöstä parantuessani laskin ruokien kaloreita ihan sen takia, että osasin syödä tarpeeksi. Oma käsitykseni syödystä ruuasta oli niin häiriintynyt, että oli pakko havahduttaa itseä käyttämällä ruuat puntarin läpi. Eli välillä kalorimatikka voi olla hyväksikin.
On myös tosi yleistä, että syödään liian vähän omaan kulutukseen nähden ja tätä kautta saadaan aineenvaihdunta jumiin ja ei myöskään palauduta treeneistä. Tällöin on hyvä seurata hetki omaa kalorinsaantia, jotta saataisiin realistinen käsitys syödyistä ruokamääristä.
Lisäksi fitness- ja kehonrakennuskisaajille on toki tarpeen usein laskea kaloreita ja mennä vielä syvemmälle eli eritellä makroravinnejaot (hiilihydraatti, proteiini, rasva), jotta päästään haluttuihin lopputuloksiin.
Huonoja puolia kaloreiden laskennassa on ehdottomasti se, että siihen voi jäädä koukkuun ja se voi muuttua pakkomielteeksi sekä pahimmillaan ajaa syömishäiriön partaalle. Jos ruuan ja juoman puntaroiminen muuttuu kieroutuneeksi, on syytä pysähtyä. Mä pelkäsin pitkään syömishäiriöstä parantuessani, että tulenko ajattelemaan ruokien kaloripitoisuuksia lopunelämääni. Kiitollisena voin kuitenkin huokaista helpotuksesta, etten enää ajattele ruokaa kalorien kautta (ellen PT-koulussa tms tilanteessa tee harjoituksia). On huojentunut olo.
Mikä olisi järkevintä?
-Suosittelen, että keskityt kalorien laskemisen sijaan elämän peruspilareiden kunnossapitoon. Nukut hyvin, syöt monipuolisesti ja terveellisesti – kuuntelet kehoa.
-Muista, että kehonkoostumukseen vaikuttaa paljolti se mitä syöt. Ei ole sama asia otatko kalorit sipseistä vai kotiruuasta.
-Jos sinulla on taipuvaisuutta kontrolloida liikaa ruokailujasi, niin suosittelen jättämään kaloreiden laskemisen.
-Muista myös, että hyvään kuntoon ei välttämättä vaadita kalorien laskua.
-Luota ammattilaisen apuun tarvittaessa.
-Ravinto on muutakin kuin kaloreita. Ruokailu on nautinto, energian antaja ja oikeasti ihana asia elämässämme. Ei sellainen asia, josta täytyy stressata.
Lasketko sinä kaloreita?
Lue myös:
Tavoitteen asettaminen liikkujalla – mikä on tärkeää?
Vatsalihakset kuntoon oikeaoppisesti – miten?
Aineenvaihdunta jumissa ? Huomioi nämä kuusi asiaa.
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina