Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! Mulle pukkas kesäflunssa päälle, mutta eipä haittaa kun sadetta piisaa ulkona! Ajattelin nyt puhua hieman mun kasvojen ihosta. Mulla on aina ollut hyvä iho kasvoissa, lähinnä rasvaisuus ja mustapäät ovat keskittyneet leuan, nenänpielien ja otsan alueelle eli niin kutsutulle T-alueelle. Finnien ilmaantuminen liittyy selvästi hormonitoimintaan ja vaihtelee näin myöskin kuukauden eri aikoina. Samoin runsas huonojen rasvojen syönti näkyy naamasta, jos innostuu liikaa suklaasta. Rasvoittuvuus, ihon kiiltäminen ja mustapäät ovat kuitenkin selkeästi ne ”isoimmat” ongelmat ja tähän liittyen pääsinkin tekemään huikeaa yhteistyötä May Beauty – yrityksen kanssa. Sain kokeiltavaksi vähän aikaa sitten The Incredible Face Maskin, joka siis lupaa poistaa talia kasvoilta ja pienentää ihohuokosia vain yhden käyttökerran jälkeen.

May Beauty – The Incredible Face Mask
The Incredible Face Mask on saanut suuren suosion maailmalla ja tyytyväiset asiakkaat ovat saaneet naamiolla hyviä tuloksia. Face Mask ehkäisee aknea, poistaa mustapäitä sekä kuollutta ihosolukkoa kasvoilta ja lisäksi antaa erittäin kirkkaan ja hehkuvan lopputuloksen. Naamio sisältää syvänmeren mutaa ja on täysin vegaaninen tuote. Lisäksi kasvonaamiota ei ole testattu eläimillä, josta 10 pistettä ja papukaija merkki! Ihan mahtavaa.

kasvot ennen käyttöä
May Beauty – The Incredible Face Maskin käyttö:
Minä koin helpoimmaksi tursottaa aineen pieneen lasipurnukkaan, josta oli sitten helppoa annostella tuotetta kasvoille. The Incredible Face Maskin mukana tulee näppärä sivellin, jolla homma hoituu kätevästi.

May Beauty
Aloita tuotteen levitys kasvoille, käy joka paikka läpi huolellisesti.

Levitys kasvoille
Anna naamion vaikuttaa 30-45 minuuttia. Ota vaikka kauneusunet vaikutusaikana 😉

Naamio kasvoilla
Rullaa maski pois kasvoilta ja huuhdo naamion rippeet pois lämpimällä vedellä. Naamio lähtee pois ”riekaleina”, joista näkee hyvin kuolleen ihosolukon, joka on tarttunut siihen kiinni. Kasvonaamion tehon tunsi hyvin pois ottaessa, lämmin puna ja hehku muodostui kasvoille.

Naamio irtoaa kasvoilta hyvin ja epäpuhtaudet on tarttuneet kiinni siihen!
Ihon hehku ja punoittavuus kertovat pintaverenkierron vilkastumisesta, mikä on aivan normaalia. Ihosta tulee miellyttävän raikas ja kevyen tuntuinen! Rasvaisuus tuntuu olevan poissa ja ihohuokoset näyttävät selkeästi pienemmille 🙂 Jatkoon!

Kasvot jälkeen
Onko teillä kokemuksia May Beauty – The Incredible Face Maskista? Minä sain teille lukijoilleni -30% alennuksen, jonka saatte kun käytätte elinalmask alekoodia. Täältä pääsette ostoksille! Tuotteella on ilmainen maailmanlaajuinen toimitus, mikä on loistohomma! 🙂
Youtubesta löytyy myös video maskin käytöstä :
Kaupallinen yhteistyö: May Beauty – The Incredible Face Mask
Ihania kauneudenhoitohetkiä <3
xoxo, Elina