KESÄRUOKA – PEKONIIN KÄÄRITYT PARSAT LIHAPULLIEN KERA

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Tein ekaa kertaa elämässäni pekoniin käärittyjä parsoja. En ole käärinyt pekoniin ikinä mitään muutakaan, mutta nyt päätin kokeilla! Ja kannatti. Ihana helppo kesäherkku, joka sopii mainiosti niin grillijuhliin kuin arki-illallisellekin.

Pekoniin käärityt parsat:

  • 2 pakettia pekonia
  • Nippu tankoparsaa
  • Pippuria
  • Öljyä paistamiseen / uuni vuoan voiteluun

Lihapullat (1 pelti):

  • 800g naudan 10% jauhelihaa
  • psylliumia ( n. 3 rkl)
  • kolme kananmunaa
  • 1 sipuli
  • suola, pippuri, valkosipuli oman maun mukaan

Ja tekeminen on yhtä helppoa kuin heinän teko.

Tee näin:

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Huuhtele parsat ja leikkaa tarvittaessa kovat kannat pois. Voitele uunivuoka (tai paista pannulla) ja kääri pekonit parsojen ympärille. Laita päälle pippuria.

Sekoita kulhossa kananmuna, mausteet ja sipuli pilkottuna. Lisää sitten jauheliha ja psylliumkuitu. Muotoile taikina valmiiksi pulliksi pellin päälle ja ei muuta kuin uuniin. Paistoin kaikki samaan aikaan, sekä pekoniparsat että lihapullat. Paistoaika lihapullilla n. 15 min ja pekoniparsoja pidin hieman pidempään, jotta pekonista tuli rapsakkaa.

Tarjoile raikkaan salaatin kanssa!

Ihanaa päivää kaikille herkkusuille!

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti