Kuten tiedätte, vietän melko paljon aikaa auringossa. Ihon palaminen on aina vaarana, kun altistutaan auringolle ja itse asiassa ruskettuminen onkin ihon oma suojautumismekanismi auringolta – iho siis yrittää suojata soluja lisävauriolta, mutta silti säteilyä pääsee ihon läpi syvemmälle ihokerroksiin ja solujen tumaan asti. Tällöin solujakautuminen sattaa pahimmillaan häiriintyä ja seurauksena olla ihosyöpä. Ihon palaminen toistuvasti erityisesti nuoruusiällä lisää ihomelanooman riskiä, ja toki muiden ihosyöpien riski kasvaa mitä enemmän iho altistuu UV-säteilylle.
Nykyisin käytän aurinkorasvoja, mutta näin ei ole aina ollut. Olenkin onnistunut polttamaan itseni pahasti, monia kertoja. Pelkään todella, että jonain päivänä saatan sairastua ihosyöpään. Tiedän, ettei saisi maalailla piruja seinälle etukäteen, mutta jos jotain pelkään niin tätä!
Ihon palaminen on yksilöllistä, mutta silti kaikkien on suotavaa käyttää aurinkosuojaa.
Olen altistunut säteilylle paljon nuoruuteni aikana ( n.18 v ->):
-Kävin PUVA-hoidoissa iho-ja allergiasairaalassa granuloma annulare -ihosairauteni takia. PUVA -hoidossa iholle laitetaan valolle herkistävää ainetta, jonka jälkeen iholle säteilytetään UV-A:ta eli toisin sanoen kävin iho-ja allergiasairaalan solariumkopeissa kolme kertaa viikossa usean kuukauden ajan. UV-säteily siis auttaa ihosairauteeni ja sen takia onkin ihana olla auringossa, koska läiskät haalistuvat pois.
-Olen aikoinaan ravannut paljon solariumeissa. Kaikki varmasti tietävät, ettei se ole kovin viisasta.
-Olen polttanut ihoni melko useasti. Erityisesti olkapäistä.
Ehkä kaikista pahoin palaminen tapahtui vuosi sitten toukokuussa, kun huomaamattani kärvennyin olkapäistä. Iholleni nousi vesirakkuloita eli kyseessä oli jo 2. asteen palovamma. Kuten arvata saattaa, iho lähti irti..
Ei näytä kauhean kivalle ja ei myöskään siltä tuntunut. Muistan kun mietin, että miten näitä olkapäitä saa viilennettyä ja voitte vain arvata oliko helppoa nukkua..Yleensä auringon polttamaa ihoa kannattaa viilentää kylmillä kääreillä ja voi tarvittaessa ottaa tulehduskipulääkettä. Jos iho on palanut pahasti ja laajalta alueelta, niin sitten kannattaa suunnata lääkäriin. Mulla toi palaminen oli varmasti just siinä ja siinä, ehkä olisi kannattanut käydä näyttämässä lääkärissä.
Muistakaa siis ihmiset suojautua auringossa! Aurinko on ihana asia, mutta muistakaa myös sen vaarat.
Energiaa viikkoosi! <3
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina