Hyvinvointi – 10 tärkeää oivallusta elämästä

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia
hyvinvointi

Hyvinvointi ei ole mikään yksiselitteinen asia. Se mikä on ystävällesi hyvinvointia ja onnellisuutta, ei välttämättä toimi sinun kohdallasi. Syömishäiriöstä parantumisen ohella ja sen jälkeen olen pohtinut paljon hyvinvointia, ja nimenomaan sitä mitä hyvinvointi minulle merkitsee. Aiemmin olen kirjoittanut suositun Suoritatko Hyvinvointia -postauksen täällä.

Totuus kaukana hyvinvoinnista

Kun kärsin bulimiasta, olin hermoheikko ja kontrollin pettäminen veti niin mielialan kuin kaiken muunkin kaivosta alas. Seilasin  äärilaidasta toiseen ja rääkkäsin itseäni loputtomasti. Ensin ahmittiin kaapit tyhjäksi, oksennettiin, ahmittiin uudelleen ja sitten oltiin taas pää pytyssä. Tämän jälkeen pakotin itseni vielä tuntien mittaiselle juoksulenkille, koska pelotti lihominen ja tunsin itseni paskaksi. Ulospäin annoin iloisen ja reippaan, ”mulla on kaikki hyvin” kuvan. Totuus oli kaukana hyvinvoinnista. Olin niin pahoinvoiva kuin olla ja voi. Sekä henkisesti, että fyysisesti. Ulospäin oli helppo feikata, mutta eihän siinä ollut mitään järkeä. Olo romuttui vaan lisää.

Vuosien mittaan olen kuitenkin oivaltanut paljon asioita hyvinvoinnista ja nimenomaan juuri siitä, mikä on mulle tärkeää. Ne asiat ovat auttaneet jaksamaan elämässä.

hyvinvointi

Hyvinvointi – 10 oivallustani

1.Kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeää. Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus eli kaikki vaikuttaa kaikkeen. On huomioitava montaa eri osa-aluetta samanaikaisesti.

2. Kauneus ei ole painosta kiinni. Ehkä tärkein oivallus syömishäiriöstä parantuessani. Miksi ihmeessä kauneus ja onnellisuus olisi sidottu siihen paljonko painan? Niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Oma asenne sen sijaan vaikuttaa vahvasti onnellisuuteesi. Kauneus ja hyvinvointi lähtevät aina sisältä päin. Se miten kohtelet muita ihmisiä, kannat itsesi ja olet juuri sellainen kuin olet, on kauneutta.

3. Itsensä kunnioittaminen on avainsana. Itsensä hyväksyminen helpottaa elämää suunnattomasti. Sen sijaan, että haukut itseäsi virheistäsi ja puristelet peilin edessä makkaroitasi – kehu itseäsi ja ole armollinen. Vietät itsesi kanssa 24/7, joten tee siitä ajasta parasta.

4. Hyväksy kaikki tunteesi. On myös ok tuntea huonoja tunteita, aivan kuten hyviäkin. Negatiiviset tunteet tulee hyväksyä ja käsitellä. Mistä ne mahtavat johtua? Kun käsittelemme ne, ymmärrämme tunteitamme ja ennenkaikkea itseämme paremmin.

5. Omat hetket on tärkeitä. Ota aikaa niille asioille, joita rakastat. On todella tärkeää oppia olemaan yksin ja tykkäämään ns. omasta seurasta.

hyvinvointi

6. Tee joka päivä jotain mistä nautit. Itsemme kannalta on tärkeää tehdä sellaisia asioita, joista saa energiaa ja, jotka saavat meidät hyvälle mielelle. On tärkeää myös järjestää itselle onnistumisen kokemuksia mukavan tekemisen kautta.

7. Positiivinen ajattelu auttaa. Jos vellot negatiivisuudessa, se ruokkii väkisin negatiivista oravan pyörää. Jos aloitat päivän positiivisilla ajatuksilla, päivästä tulee 100% varmasti hyvä.

8. Liike on lääke. Liikunta auttaa todistetusti moniin sairauksiin ja niiden ennalta ehkäisyyn. Muista siis olla arkiaktiivinen ja harrastaa itselle mieluisaa liikuntaa.

9. Muista kiittää itseäsi ja olla kiitollinen. Kiitollisuus nostaa automaattisesti onnellisuuslevelejämme. Pidä esim. iltaisin kiitollisuuspäiväkirjaa ja listaa asiat, joista olet ollut kiitollinen siinä päivässä. Meillä on paljon aiheita kiitollisuuteen.

10. Tasapainon löytäminen. Elämän ei tarvitse olla yhtä tiukkaa dieettiä tai eri osa-alueiden äärirajoille viemistä. Elämään kuuluu yhtä lailla herkkuhetket kuin terveelliset ruokailut. Välillä jaksetaan liikkua enemmän, välillä vähemmän. Elämä ei ole tasaista polkua vaan siihen kuuluu ylä- ja alamäet. Tämän hyväksyminen auttaa sinua löytämään balanssin elämässäsi.

hyvinvointi

Löytyykö sun listalta samoja oivalluksia hyvinvoinnin saralta? 🙂

Ihanaa päivää juuri Sinulle!

Lue myös:

Kaloreiden laskeminen – kannattaako se?

Miksi syömisen hallinta on niin vaikeaa?

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti