Tavoitteen asettaminen on kuuma puheenaihe vielä tähän aikaan vuodesta. Ihmiset, jotka tavoittelevat jotain merkityksellistä ovat tutkimusten mukaan onnellisempia. Ensimmäisenä kannattaa selvittää, millaiset tavoitteet luovat merkityksiä ja kantavat eteenpäin. Mielestäni kaikista tärkeintä – näin liikkujan näkökulmasta on se, että tavoitteet ovat ns. sisäisiä eli tulevat henkilön omasta halusta – ei ulkoa päin. Tärkeää on myös, että valmentaja (mikäli sellaista käyttää) osaa suhteuttaa tavoitteet liikkujan arkeen ja olla tukena kannustamassa.
Käyn personal trainer koulutusta Trainer4You:n kautta ja viime koulutusviikonlopun aiheena oli mm. tavoitteiden asettaminen, mistä sainkin inspiraation kirjoittaa. Kävimme ko. kerralla läpi myös kuntosalivalmentajan perusteita eli hioimme omia tekniikoita kuntoon ja ohjasimme toinen toisiamme. Voi vitsi, miten paljon sitä oppiikaan uutta ja oivaltaa.
Palatakseni takaisin tavoitteiden asettamiseen, liikkujalla tavoite voi liittyä esimerkiksi terveyden edistämiseen, suorituskyvyn parantamiseen tai kehonmuokkaukseen.
Tavoitteen asettaminen – tärkeät kulmakivet
1. Onko tavoite realistinen? Kirjoita selkeä kuvaus tavoitteesta. Tavoitteen saavuttaminen konkretisoituu huomattavasti paremmin kun olet jäsennellyt ajatukset ylös. Samalla voit pohtia sitä onko tavoite realistinen vai täytyykö sitä muokata omaan arkeen sopivaksi.
2. Onko tavoite oma tavoitteesi? Tavoitteen asettaminen ja tavoitteeseen pyrkiminen motivoivat silloin, kun halu päästä tavoitteeseen tulee omasta tahdosta. Mikäli paineet tulevat ulkopuolelta – seuraa siitä vain stressiä ja ahdistusta.
3. Kun tavoite on selkiytynyt, jaa tavoite arkeesi sopiviksi paloiksi. Itse olen tehnyt liian monta kertaa sen virheen, että ahnehdin kuun taivaalta ja kun epäonnistun niin motivaatio lopahtaa. Esimerkiksi jos tavoite on kunnon parantaminen, niin aloita esimerkiksi kävelylenkeistä ja kasvata tehoja pikkuhiljaa.
4. Pyydä rohkeasti apua. Ammattitaitoinen personal trainer osaa auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi – tuki ja kannustaminen ovat äärimmäisen tärkeitä asioita.
5. Muista onnitella itseäsi ja pysähtyä fiilistelemään jo saavutettuja tavoitteita. Sokaistumme helposti tekemiseen emmekä huomaa mitä olemme jo saavuttaneet.
Olin itse aikaisemmin todella ulkonäkökeskeinen liikkuja. En osannut nauttia liikunnasta, koska tavoitteet tulivat ulkoapäin. Syömishäiriö muistutteli jatkuvasti siitä, että pitää olla laihempi ja ainut porkkana liikkua olikin ulkonäön muokkaaminen. Vertasin itseäni loputtomasti muihin ja koin etten riitä. Kun tajusin lopettaa vertailun ja aloin muutenkin huolehtia ns. sisäisestä hyvinvoinnista, opin kuuntelemaan kehoa ja merkitykset muuttuivat. Nykyisin minulle on tärkeää, että nautin siitä mitä teen. Haluan, että kuntoni kohenee, olen vahvempi ja notkeampi, jotta jaksan arjessa paremmin. Ulkonäkö tulee itsestään siinä sivussa ilman, että tarvitsee ottaa stressiä. On hurjan tärkeää, että löydämme aidon liikunnan ilon! Tämän hetken tavoitteenani onkin mm. liikkuvuuden parantaminen – on ihanaa, että arjessa on vetreämpi olo.
Millaisia tavoitteita sinulla on liikkumisen suhteen? Onko tavoitteiden suhteen tullut tehtyä ylilyöntejä tai motivaatio lopahtanut kertaheitolla?
PS. Trainer4You:n sivustolla on vallan huikea ILMAINEN tietopankki, jonne voit siis rekisteröityä maksutta. Tietopankista löytyy paljon mielenkiintoista tietoa liittyen mm. liikuntaan ja ravitsemukseen. Itse tykkään siitä kovasti ja se on hyvä apuväline PT:n työssä myös.
Ihanaa ja energistä päivää juuri Sinulle!
Lue myös:
Minusta tulee personal trainer
Liikunta – miten siitä tuli pakkopullaa?
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina