Ajatella, eilen oli 26.7 eli se tarkoittaa, että tasan 3 kk laskettuun aikaan. Taas yksi ”vaihe” raskaudesta takana eli raskauden toinen kolmannes. Nyt on sitten viimeinen ja ehkäpä jännittävin osuus edessä. En itse asiassa osaa oikein odottaa mitään muuta kuin vatsan koon kasvua. Niin ja tietysti sitä H-hetkeä eli synnytystä, joka saa mut suoraan sanottuna kauhun valtaan. Pelottaa tosi paljon. Voisin tästä aiheesta kirjoittaa ihan oman postauksensa.
Raskauden toinen kolmannes takanapäin
Raskauden toinen kolmannes hujahti ohi laittoman nopeasti. Päällimmäiset fiilikset kuluneesta ajasta on tosi hyvät ja mun mielestä voin koko toisen kolmanneksen loistavasti. Aika oli myös jo kullannut muistot 1/3 raskausajasta, joka taas oli vähemmän hehkeä ja hyvinvoiva. Tosiaan nyt toisella kolmanneksella oli yhtäkkiä energiaa touhuta kaikkea, sain mennä takaisin töiden pariin, käytiin jännittävässä rakenneultrassa ja saatiin tietää sukupuoli. Muutenkin kaikki konkretisoitui vatsan kasvun myötä. Koronatilannekin lähti helpottamaan ja elämä tuntui kaikinpuolin normaalilta. Taisinpa joinain päivinä jopa unohtaa koko raskauden. Vatsakaan ei ollut vielä niin iso etteikö se olisi haitannut treenaamista. Treeni sujui hyvin, vaikka toki olinkin jo keventänyt painojen kanssa. Oma kehonpaino on riittävä. Lisäksi rauhalliset kävelylenkit on tuntuneet vaan entistä paremmilta. Raskaudenaikaisesta painonnoususta kirjoitin muuten myös oman postauksensa – jännä ja hauska nähdä mihin lukemaan sitä oikein päädytään loppumetreillä, vaikka eipä sillä ole mitään merkitystä. Oon todella kiitollinen tästä koko ajasta, kun kaikki mennyt hyvin kaikinpuolin. Mikään ei ole raskaudessa itsestäänselvää, niin kuin ei mikään elämässä ylipäänsä.
Tultiin noin kuukautta ennen loppuraskauden alkua Espanjaan ja täälläkin olen pystynyt nauttimaan olosta (ja treenaamisesta), viime päiviä lukuunottamatta. Mennyt viikko oli aika tahmea ja alkoi liitoskivut vaivata. Soitinpa kerran Suomeen päivystykseenkin, mutta ihana kätilö onnistui rauhoittelemaan. Jos ei ole jatkuvaa kipua tai veristä vuotoa, niin kaikki pitäisi olla ok. Mä uskon, että mun jomotukset on tosiaan liittyneet kohdun kasvamiseen (näihin aikoihin vauva kasvaa hurjaa vauhtia!). Levolla olo onkin aina helpottunut. Tuntuu, että olen murehtinut nyt normaalia enemmän, vaikka tiedän ettei pitäisi. Liika ja turha murehtiminen vie vain läsnäoloa nykyhetkestä. Uskon myös, että viime viikkoinen murehtiminen ja alakulo lisäsi entisestään ”tuntemuksia”. Murehtiminen ja alakulo alkavat usein toistaa itseään jos niille antaa liikaa valtaa.
Entäpä mieliala?
Mieliala oli aika seesteinen (tai sanontaako seesteisempi) raskauden puolivälissä, mutta nyt raskauden toisen kolmanneksen loppupuolella olen ollut TODELLA paljon tunteikkaampi kuin normaalisti. Sekä hyvässä, että huonossa. Itkulenkeiltä ei ole vältytty. Sitä ei oikein osaa ennustaa, mikä aiheuttaa itkun seuraavaksi. Se voi olla hämähäkin liiskaaminen (koin itseni huonoksi ihmiseksi tämän jälkeen) tai vessapaperirullan ajatteleminen. Kissat ovat myös saaneet mut kyynelehtimään monen monta kertaa. Olenpa myös kerran alkanut räyhäämään Espanjan naapurille, kun hän väitti kivenkovaa, että saa jättää autonsa meidän parkkihallin oven eteen. Siis anteeksi mitä?? Tämä saa mun ajatukset kiehumaan nytkin 😀 Olen ollut siis tunteikas kaikkine sävyineen. Normaalisti elämässä olen aika lauhkea lammas enkä suutu helposti.
Nyt jännityksellä ja suurella kiitollisuudella matkataan kohti loppuraskautta, joka onkin sitten ihan uuden alku. Kirjaimellisesti.
Iloa uuteen viikkoon! Me nautitaan vikoista hetkistä täällä Espanjan auringon alla. Ihana loma ollut. Raskauden toinen kolmannes onkin yleisesti super hyvää aikaa matkustella – jos siis raskaus on edennyt normaalisti. Tässä teille postaukseni aiheeseen liittyen; raskaus ja matkustelu.
xoxo, Elina