Real Training -treenileirillä Espanjan auringon alla

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Kauniit vuoristonäkymät, aurinko, mieletön treenimiljöö ja iloinen meininki. Näistä on tehty Real Training -treenileiri Espanjassa Mike`s gymilla.

Heräsin tiistaina pitkien 10 h yöunien jälkeen virkeänä, aurinko ei ollut edes vielä noussut. Täällä aurinko nousee klo 8 maissa, jolloin olinkin jo hurauttanut Mike`s gymille, pelipaikoille valmiina treenaamaan. Päivä koostui yhteensä kolmesta treenistä + workshopista rengasroikkuminen -teemalla. Treenistä toki sekin meni.

Eka treeni tosiaan alkoi auringon nousun aikaan. Paikkana oli kallion päällä oleva ulkoilma nyrkkeilykehä. Jere Karalahti veti meille tiukan, mutta samalla myös hauskan paritreenin. Oli niin magee fiilis treenata auringon noustessa ja se maisema oli henkeä salpaava..Huh!

Nyrkkeilyn jälkeen saimme maukkaan aamupalan leirin keittiössä, jonka jälkeen pidettiin pieni ruokalepo ennen päivän toista treeniä. Martina veti meille koko kropan kiertoharjoittelutreenin upealla ulkoilmatreenialueella sekä lopuksi 12 minuutin rappustreeni challenge! Jalat tärisi mukavasti lopussa haha!

Tää oli rankka!

Puolen päivän maissa meillä oli vapaata hengailuaikaa lounaan lomassa ja ehdin tutustua paremmin muihin leirille osallistuviin. Ihania tyyppejä ja en voi tarpeeksi hehkuttaa yhteishenkeä, joka porukan kesken vallitsi! Ihanaa kun mut otettiin ns ”ulkopuolisena” osallistujana niin hyvin vastaan! Olisi tehnyt mieli jäädä pidemmäksikin aikaa leirille, mutta meillä on paljon muuta tehtävää täällä Espanjassa ja lauantaina palaamme jo Suomeen.

Pipsa possu asustelee Mike`s gymilla!

Paellaa ja raikasta salaattia!

Iltapäivän puolella oli mielenkiintoinen workshop rengasroikkumisesta. Mike`s gymilla on huikeat puitteet ”apinoida” katossa roikkuvien renkaiden ja köysien avulla. Oli mahtava nähdä kuinka me kaikki ylitimme itsemme monta kertaa päivän aikana! Rengasroikkuminen vaikuttaa melko hankalalle, mutta kun tekniikan oppii niin se on yllättävänkin helppoa. Mun Instagram profiilin ( @elinaadasofia) kohokohdista voitte nähdä päivän fiiliksiä ja vesiesteen yllä roikkumisen 😀

Päivän vika treeni oli 1,5 kestävä cardiomaraton, joka koostui pyöräily- sekä juoksuosuuksista. 10 minuuttia fillarilla ajoa, jonka jälkeen juostiin sellainen n. reilu kilometrin pituinen lenkki, joka sisälsi sekä ylämäkeä, että alamäkeä. Vitsi mikä fiilis, kun ”saavuttiin maaliin”.

Super paljon kiitoksia Martinalle ja Nannalle, että sain olla mukana Real Training -leirillä! Olen aiemmin käynyt kokeilemassa Hietsu Parkissa järjestettävää Real Training -treeniä viime kesäkuussa. ISO SUOSITUS!!

Seuraa minua:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti