Nopeasti terveellistä ja hyvää pöytään

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Kaupallinen yhteistyö Picadeli Suomi 

Tiedätte varmasti sen fiiliksen, kun ootte olleet pitkän päivän töissä ja muistatte kotimatkalla, että jääkaapissa ammottaa vaan valo. Väsymys ja nälkäkiukku meinaa ottaa otteen, mutta sitten muistaakin, että kotimatkalla saa napattua Picadelin salaattibaarista annokset itselle ja miehelle. Päivä (=hermot) on pelastettu ja nälkäkiukkua ei ehdi syntyä, kun päästään hyppäämään valmiiseen pöytään. Ihana välillä vaan keskittyä siihen olennaiseen eli syömiseen sekä seuraan.

Usein myös nälkäkiukun kasvaessa mieli saattaa alkaa hapuilemaan herkkuhyllyille (ainakin omalla kohdallani). Olen myös keksinyt tähän ratkaisun Picadelin salaattibaareista, koska niistä löytyy aina jonkin sortin makeita, mutta luonnollisia ja mehukkaita hedelmäpaloja. Omat lempparit ja vakkarit salaattiannoksissa ovat viinirypäleet, ananas ja vesimeloni. Jätän usein näitä ”herkkupalasia” viimeiseksi tai sitten nappaan niille oman kipon.



Näin kokoat monipuolisen annoksen Picadelin salaattibaarista:

Pääsääntöisesti suosin ruokaillessa perinteistä lautasmallia, eli puolet annoksesta kasviksia, sitten 1/4 proteiinin lähdettä ja 1/4 hiilihydraattia. Jos treenaa paljon, niin tätä myötä hiilarien tarve kasvaa ja näin hiilihydraattia voi nauttia reippaammin.

  • Valitse mieluisa salaattipohja
  • Lisää tähän esimerkiksi pasta / musta kvinoa&linssisalaatti / tabouleh tms
  • Nappaa mieleisiäsi vihanneksia paprikapaloista, tomaattiin, kurkkuun jne.
  • Ota liha / kana / kala / kasvisvaihtoehto proteiinin lähteeksi. Vegevaihtoehtoja on monia: pavut, falafelit, hummukset (punajuurihummus on taivaallista!), lisäksi löytyy paljon erilaisia juustoja maitotaloustuotteita syöville. Mä tykkään mozzarellasta ja salaattijuustosta!
  • Lisää pähkinä/siemensekoituksia & hedelmäpaloja mielesi mukaan. Muista, että pähkinöistä ja siemenistä saa hyviä rasvoja – suosi siis niitä!
  • Kastikkeita löytyy erilaisia oliiviöljystä makukastikkeisiin, kuten valkosipuliin.

Millainen on sun unelmasalaatti?

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

2 kommenttia

ida ihana 29.8.2019 - 10:13

Nämä salaattibaarit on kyllä niin hyvä keksintö!:) Itse tykkään just sekoittaa jotakin suolaista ja makeaa, kuten salaattijuustoa tai kylmäsavulohta ja makeaa ananasta/marjoja tai melonia kasvisten päälle. Tulee superhyvää!:)
Mukavaa elokuun viimeistä viikkoa ja kiitos inspiroivasta postauksestasi!<3
Ida Kotona kaupungissa -blogista
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Reply
Elina Ada Sofia 29.8.2019 - 16:28

Heippa Ida ihana!

Kiitos viestistäsi <3 Noi on kyllä ihan huippuja, pelastus arkeen! 🙂 Kivaa ja energistä viikkoa!

Reply

Jätä Kommentti