Epäonnistuminen on osa onnistumista

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Miten jatkaa epäonnistumisen jälkeen? Epäonnistuminen on luonnollista ja me kaikki varmasti olemme epäonnistuneet jossakin. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Kuulostipa muuten btw masentavalle 😀

Minä olen epäonnistunut elämässäni, esimerkiksi ihmissuhteissa ja itseni kanssa. Enemmän ja vähemmän. Tuntuuko se pahalle? Kyllä sillä hetkellä, mutta jälkikäteen ajateltuna jokainen epäonnistuminen on opettanut minua. Olen oppinut varmasti enemmän ja saanut elämältä enemmän kuin ilman niitä epäonnistumisia tai vaikeita asioita. Olen myös saanut kasvaa ihmisenä. Vaikeaa on välillä, mutta eteenpäin on menty. Ja mennään koko ajan.

Elämä ei aina ole tasaista

Meidän kaikkien elämässä sattuu ja tapahtuu, halusit tai et. Se, että hyväksyt elämän epävakauden, helpottaa tosi paljon! Samoin myös se, että et anna pelolle valtaa. On toki luonnollista, että pelkäämme epäonnistumista. Pelkäämme sitä, ettemme saavuta sitä mitä haluamme tai, että tapahtuu jotain mitä emme osaa odottaa. Ihmismieli pyrkii pysyttelemään mukavuusalueella, joten väkisinkin reunojen ulkopuolelle astuminen pelottaa. Tunnemme monin eri tavoin, koska olemme ihmisiä. Se on aina henkilökohtaista miten epäonnistuminen vaikuttaa meihin.

Olen lueskellut ja kuullut monia tarinoita menestyneistä ihmisistä ja tiedättekö, kaikkia heitä yhdistää sama asia. He ovat epäonnistuneet jollain tasolla. Epäonnistumista ei pidä pelätä vaan siihen täytyy suhtautua kuin oppituntiin, jonka voimme hyödyntää tulevaisuudessa.

epäonnistuminen

Jos epäonnistuminen on koko ajan mielessäsi – niin tulee käymään

Otsikkoni ei ole tarkoitus pelotella ketään, mutta fakta on se, että asiat useimmiten tuppaavat menemään metsään, kun ajatellaan valmiiksi asioiden menevän huonosti ja pelätään koko ajan pahinta. Uskon elämässä vahvasti vetovoiman lakiin eli sitä saat mitä ajattelet. Jos ajattelet koko ajan negatiivisesti asioista, niin universumi tuo eteesi lisää negatiivisuutta. Jos taas ajattelet onnistumista ja positiivisia asioita – universumi kyllä tuo niitä sinulle. Sinun täytyy vain olla luottavainen, uskoa ja tehdä. Onnistumiseen tarvitaan yleensä tekoja ja onkin itseasiassa erittäin paljon sinusta itsestäsi kiinni mitä sinusta tulee.

Pelko ja epävarmuus lisäksi vievät pontta yrittämisen kapasiteetilta. Ja mikäli pelko estää yrittämisen, se estää samalla myös uusien asioiden saavuttamisen. Loogista eikö?

 

Muista siis nämä epävarmuuden hetkellä:

-Tiedosta se, että kaikki ei aina onnistu, se on fakta. Älä silti anna sen haitata menoasi, vaan yritä ja mikäli epäonnistut, niin ajattele se oppimisen kautta. Ensi kerralla tiedät mitä tehdä toisin. Tämä pätee oikeastaan kaikilla elämän osa-alueilla, niin parisuhteissa, painonpudotuksessa kuin vaikka työasioissa.

-Positiivinen itsepuhelu kannattaa aina. Rohkaise ja kehu itseä kuin kannustaisit parasta ystävääsi.

-Juttele huolistasi. Monesti ajattelemme omassa päässä asiat monimutkaisemmiksi kuin ne itse asiassa ovat. Keskustelu ystävien tai jopa ammattiauttajan kanssa auttaa ja saa sinut ehkä ajattelemaan elämääsi ja pelkojasi ”boxin ulkopuolelta”.

epäonnistuminen

 

Epäonnistuminen on osa onnistumista. Ota vastoinkäymiset opettavaisina ja sellaisella asenteella, että oksat pois, ”käännän heikkouden vahvuudeksi”. On hyvä myös muistaa, että usein meillä on uusi mahdollisuus jos sallimme sen itsellemme. 

Millaisia ajatuksia teille herää epäonnistumisista? Pelkäättekö epäonnistumista?

 

Lue myös:

Stressi – 10 toimivaa ideaa avuksi

Eroon pitäisi – ajattelusta

Kel onni on se onnen näyttäköön

 

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti