Ystävät ja ystävänpäivä

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Ystävänpäivä lähestyy kovaa vauhtia ja hurjaa ajatella, että yksi kuukausi vuodesta 2019 on pian taputeltu historian kirjoihin. Mutta, ystävänpäivään liittyen haluaisin jakaa hieman ajatuksia ystävyydestä kaupallisen yhteistyön merkeissä Dermosilinkanssa. Olen ollut aina sosiaalinen ja ystäväpiirini on melko laaja. Mun on ollut helppo hypätä erilaisiin tilanteisiin ja lähteä pääkylmänä esim Miss Suomi -kilpailuun. Nyt nostan itselleni hattua siitä rohkeudesta haha! Koen, että valttini sosiaalisissa tilanteissa onkin se, että tulen helposti juttuun kaikkien kanssa ja olen myös luotettava sekä kuunteleva ystävä. Mottoni onkin, että kohtele toista niinkuin haluaisit itseäsikin kohdeltavan. Tämä raamatullinen lause on todella osuva ja paikkaansa pitävä.

Kuva: Zila Pirdil

Oon todella onnekas, että olen saanut elämääni muutamia todella rakkaita ystäviä, joille voi puhua aivan kaikesta. Ja vaikka ei nähtäisi useasti, niin tiedämme, että se toinen on aina siinä – eikä lähde pois. Jos on vaikeaa, niin pystytään kertomaan murheet, ja toki myös päinvastoin, jakamaan ilot. Ystävyys on myös onnen jakamista yhdessä ja aitouden tunnistaakin siitä, että pystyy olemaan vilpittömästi iloinen toisen puolesta. Toisen onni ei ole minulta pois. 

Ystävyys on yksi elämän tärkeistä asioista ja pian lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi ajattelin vinkata kotimaisen Dermosilin ihanista tuotteista, jotka ovat hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia, eli sopivat kuin nakutettu ystävänpäivälahjaksi! Sekä itselle tietysti, ainahan on hyvä hetki hemmotteluun?! ;).  Dermosil -tuotteissa käytetään mahdollisimman vähän säilöntäaineita ja hajusteet ovat mietoja. Sopivat siis kokoperheelle!

Mm. tämä ihana Pink Box on ihana yllätyslahja kaverille. Boksi sisältää kaikenlaista kivaa ja hemmottelevaa iholle.
Kuva: Zila Pirdil
Kuvassa vasemmalla oleva Vitamin E Extra voide on ihanan ravitseva. Se pehmeyttää ihoa mukavasti niin talvella Suomessa kuin nyt täällä Dubain lomallakin. Aurinko kuivattaa ihoa, joten hyvä, että otin putelin mukaan!

Mun suosikkeja on ollut jo pitkään Dermosil Vitamin E -sarjan tuotteet. Muistan, että äiti on tilannut näitä mulle monesti, kun olin nuorempi. Ja edelleen tykkään hirmuisesti. Nykyisin Vitamin E -tuoteperhe on kasvanut ja sarjasta löytyykin perinteisten kasvojen – sekä ihonhoitotuotteiden lisäksi myös kasvonaamio hyal x 4, Vitamin E Extra voide sekä Vitamin E ravitseva käsivoide. Pinkki värimaailma myös osuu ja uppoaa muhun. Ja tietty ystävänpäiväteemaan ;). Pakko vielä hehkuttaa erikseen tuon ravitsevan käsivoiteen koostumusta, ihana moussemainen!

Näillä pysyy huulet kunnossa läpi talven! Soft Lips huulivoide kulkee mukana käsilaukussa päivisin ja lanoliinivoide on yökäyttöön, koska se on todella kosteuttava ja hoitava (varsinkin jos ahavoituneet huulet). Plussaa myös todella riittoisista pakkauksista!
Ja tällä kolmikolla pysyy vaalea tukkani kosteutettuna! 

Koodilla elinaadasofia saatte Vitamin E Extra-voiteen kaupan päälle, kun tilaatte 27.1- 3.2 aikana. Valikoimaan pääsette tutustumaan Dermosilin nettisivuilla!

Artikkelikuva: Taavi Kuorikoski

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti