Tiedättekö sen tunteen, kun jotain uutta urheilulajia on pakko päästä testaamaan? Näin kävi minulle 2015 alkuvuodesta Espanjassa. Minut vietiin padel-kentälle, iskettiin maila käteen ja eikun pallottelemaan.
Millainen peli se padel sitten on?
Pelaaminen hoituu tenniksen ja squashin tavoin mailoilla. Padelissa onkin itse asiassa paljon tenniksen ja squashin ominaisuuksia. Laji on sopivan haastava kaiken ikäisille ja sopii mainiosti kunnon kohottamiseen sekä seurapeliksi. Pelaajia tarvitaan pääsääntöisesti neljä kentälle, mutta onnistuu se pallottelu kahdestaankin.
Suomeen padel on rantautunut syksyllä 2013 ja laji on vielä melko tuntematon. Suosio on kuitenkin jatkuvassa kasvussa ja innokkaita pelaajia löytyy vuosi vuodelta lisää. Padel on erityisen suosittua Espanjassa, mutta pelaajia löytyy myös muualta Keski-Euroopasta. Harrastajia on maailmanlaajuisesti noin 10 miljoonaa.
Paneudutaanpa sitten tarkemmin itse lajiin. Vaikka siis padel on ikään kuin sekoitus tennistä ja squashia, se on selkeästi oma lajinsa. Padelkentän reunoja rajoittavat seinät ja kenttä on hieman pienempi kuin tenniskenttä. Squashin tavoin, pallo saa tietyin rajoituksin osua seinään ja kimmota siitä. Näin ollen erilaisia lyöntimahdollisuuksia on runsaasti. Pallo saa myös pompata maahan yhden kerran ennen lyöntiä.
Padelmaila on selkeästi pienempi kuin tennismaila ja lyöntipintana siinä on paksu, mutta kevyt keinorakenteinen reikätaso. Padelvaatteet ovat myös tennisvaatteiden tyylisiä.
Pelin kulku
Pelipisteet lasketaan ja syöttövuorot vaihtuvat samoin kuin tenniksessä; ensimmäisestä ja toisesta voitetusta pallosta saa 15 pistettä, seuraavista 10. Pelivoittoon tarvitaan 50 pistettä ja 20 pisteen ero. Säännöt ovat myös yksinkertaiset. Pallo syötetään syöttöruudun takaa niin, että se pudotetaan ensin kenttään ja lyödään pompusta vinoittain vastapuolella olevaan syöttöruutuun. Syötöstä palloa ei saa palauttaa suoraan ilmasta lyöden. Kun syötön vastaanottanut on lyönyt pallon toiselle puolelle, kumpi tahansa pelaaja saa lyödä palloa ja tämä jatkuu molemmin puolin. Peli jatkuu niin kauan, kunnes pallo osuu kahdesti maahan samalla puolella tai osuu seinässä kielletylle alueelle syöttövaiheessa.
Mielestäni parasta padelissa on se, että se sopii monelle, kokemattomalle ja kokeneellekin pelaajalle. Tietysti jonkinlainen pallosilmä on eduksi, mutta pelatessa sitä harjaantuu. Lisäksi monipuoliset lyöntitekniikat tekevät pelistä mielenkiintoisemman ja haastavamman. Mailoja löytyy paljon erilaisia (ainakin ulkomailta) ja omani onkin väriltään kaunis pinkki . Ei siis muuta kuin padelia pelaamaan!
Padel halli löytyy Espoon kilosta sekä muutama kenttä Helsingin Myllypuron liikuntahallista!
Ei muuta kuin pelailemaan!
xoxo, Elina