Tiedättekö sen fiiliiksen, kun päässä pyörii miljoona asiaa ja olo muuttuu ahdistuneeksi – stressaavat ajatukset ovat ottaneet vallan. Pää ei toimi enää kunnolla ja kroppa tuntuu olevan kuin kahden seinän välissä, jotka lähenevät toisiaan. Myös flunssan poikanen tekee tuloaan. Nämä ovat viisaan kehomme reaktioita, kun stressi iskee. Jos puutumme stressiä aiheuttaviin tekijöihin ja ajatuksiin ajoissa, voimme ehkä välttää ikävät seuraamukset. Kaikki lähtee ajatusten hallinnasta. Ajatukset vaikuttavat tunteisiimme ja sitä kautta kehoomme, joka reagoi – toisinaan hyvällä, kun taas toisinaan pahalla tavalla.
Mulla on suoraan sanottuna ollut aika stressaava ajanjakso nyt elämässäni. Paljon kaikkea uutta, jopa hieman pelottavaakin. Sillai hyvällä tavalla. Vielä en voi kertoa mistä on kyse, mutta lupaan, että ensi kuussa kuulette. Isoja asioita tapahtuu, kun vaan uskoo unelmiinsa. Ja kliseisesti -elämä osaa yllättää.
Tässä siis niin allekirjoittaneelle kuin muillekin muistutukseksi, miten hallita ajatuksia.
Stressaavat ajatukset syntyvät helposti
-Täydellisyyden tavoittelu. Se tunne kun mikään ei ikinä riitä, vaan aina voisi suoriutua paremmin. Perfektionismia on monen tasoista; joku voi olla työssään perfektionisti, toinen urheilussa, toinen ruokailuissa, joku taas on perfektionisti kaikessa – se jos mikä on kuluttavaa. Mä olin syömishäiriöaikoina perfektionisti kaikessa ja se uuvutti täysin sekä lisäsi itseinhon tunnetta.
-Itsensä aliarvioiminen; tarkoitan tällä ajattelua, kun manataan jo valmiiksi, ettei kuitenkaan onnistuta. Pessinismi tappaa luovuuden ja mielekkään tekemisen – luovutamme helposti ja epätoivo valtaa ajatukset.
-Pahimman mahdollisen ajatteleminen. Olen huomannut esimerkiksi työni kautta, että pieni flunssa saattaa helposti paisua jonkun toisen päässä syöväksi. Ajatellaan heti siis pahinta mahdollista. Itse myös välillä myönnän sortuvani vastaavanlaiseen ajatteluun. Sitä kun on lukenut paljon eri sairauksista ja ymmärtää verikoearvojen päälle, niin helposti päässään kehittelee kaikenlaista 😀 niin hyvässä kuin huonossakin..
Taitavan ajattelun taito
Ajatukset on oikeesti tosi jänniä, ne on vähän kuin sisäistä itsepuhelua. Päässämme liikkuu muistaakseni noin 60 000 ajatusta vuorokaudessa, joten aika iso todennäköisyys paisutella asioita mihin tahansa, haha!
Kaikkia ajatuksia ei voi kontrolloida eikä tosiaankaan tarvitse. Silloin kun ajatukset alkaa jatkuvasti vellomaan ikävissä asioissa ilman, että osaa ajatella positiivisesti, tulee havahtua ja yrittää tunnistaa mistä ajatukset johtuvat. Mikä tekijä ne laukaisee? Mä itse huomaan esimerkiksi väsyneenä ajattelevani paljon negatiivisemmin itsestäni. Eli miten asia korjataan? Huolehtimalla unesta ja ravinnosta. Tunnistin siis mistä yksi stressitekijä puhkeaa ja osaan vaikuttaa siihen.
Voimme lisäksi kyseenalaistaa ajatuksiamme. Onko todella tarpeellista ajatella itsestä aina niin kriittisesti? Tai onko tarpeen ajatella aina sitä pahinta? Voisiko sattua jotain hyvääkin? Meillä on mahdollisuus ainakin osittain valita ajatuksiamme. Kun negatiivinen asia puskee pintaan, yritä ajatella jotain hyvää vastapainoksi. Yleensä kaikista asioista löytyy se hyväkin puoli, kunhan vaan saamme itsemme ajattelemaan niin.
Myötätunto itseä kohtaan on äärimmäisen tärkeää. Me ollaan kaikki ihmisiä, jotka tekevät virheitä ja elämä ei ole aina tasaista polkua. Välillä edessä on epäonnistumisia kun taas toisinaan onnistumme. Sellaista elämä on.
Muista myös huolehtia elämän perusasioista, kuten riittävästä unenmäärästä, ruokailuista, liikkumisesta sekä myös ihmissuhteista. Ystävien ja läheisten kanssa puhuminen auttaa usein kun saa muita näkökulmia.
Saatko sinä stressaavat ajatukset kuriin?
PS. Koodilla ELINA15 saatte -15 % alennuksen osoitteessa www.leggou.fi
Ihan super kauniita printtejä ja ihania kuoseja treenivaatteissa. Sopii vaikkapa arkityyliin farkkurotsin kanssa!
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina