Liikunnan ei tarvitse olla tylsää ja esimerkiksi juuri cardiolle eli aerobiselle liikunnalle löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja. Me kävimme viikko sitten perjantaina fitnessmalli-tyttöjen kanssa tutustumassa Offerillan kautta Helsingin pitäjämäessä sijaitsevaan tramboliinipuisto Rushiin. Vantaalla on itseasiassa myös oma trampoliinipuistonsa. Helsingin trampoliinipuisto on avattu keväällä 2016 ja Vantaan toimipiste viime keväänä 2017.
Monipuolinen trampoliinipuisto
Rush trampoliinipuistot tarjoavat vauhdikasta hauskanpitoa kaikenikäisille. Minussa heräsi henkiin sisäinen lapsi, joka kyllä nautti täysin rinnoin pomppimisesta. Trampoliinipuistossa voi kokeilla muun muassa vapaapudotusta viidestä metristä (uskalsin, vaikka jänistin varmaan 10 minuuttia reunalla ensin), gladiaattorimaisia kaksintaisteluja sekä monia muita erilaisia tramboliineja virikkeineen. Me heitimme mm. kilpaa koripalloa trampoliineillä pomppien. Rush Helsinki on siis todella iso halli, jossa on yhteensä lähes sata tramboliinia eli vaihtoehtoja piisaa. Parasta on myös se, että Rushista löytyy trampoliineja kaiken ikäisille eli aikuistenkin kannattaa rohkeasti lähteä mukaan pomppimaan lastensa seuraksi. Erinomaista liikuntaa!
Rush puistoissa järjestetään lisäksi erilaisia teemapäiviä ja ohjattuja tunteja lapsille. Valikoimasta löytyy mm. naperopomppu, family time, polttopallo, bonkers temppukerho ja sitten löytyy perjantai -sekä lauantai illan hohtohyppytunnit, jossa me itse asiassa oltiin. Olo oli kuin olisi ollut discossa ja oli varsin tunnelmallista! 😀 Hohtoillan takia en saanut otettu parempia kuvia sisältä kun valo ei meinannut riittää. Rushin sivuilta pääset kuitenkin näkemään miltä trampoliinipuisto näyttää valossa.
Hauskanpitoa ja hikeä
Trampoliinilla pomppiminen on hauskanpidon lisäksi todellista liikuntaa. Yllätyin ihan miten tehokasta pomppiminen on ja hiki virtasi kunnolla. Jaloissa myös tuntui seuraavana päivänä. Trampoliinilla pomppiminen on aerobisen liikunnan lisäksi loistavaa treeniä syville vatsalihaksille ja tasapainon kehittymiselle.
Minusta tuntikin riittäisi loistavasti pomppimiseen, mutta liput oikeuttavat trampoliinien vietäväksi 1,5 tunnin ajaksi. Ehtii ainakin hyvin kiertää erilaiset tramboliinit läpi ja pitää tietysti juomataukoja tarvittaessa!
Offerillalla näyttäisi olevan juuri tarjousliput Rush trampoliinipuistoon. Normaalisti kahden hengen liput kustantavat 40€, mutta nyt kaksi henkeä pääsee pomppimaan 24€:lla. Trampoliinipuistosta on lisäksi ostettava 3€ trampoliinisukat turvallisuussyistä. Tämä Offerillan lahjakortti on voimassa 13.10 saakka ja se on käytettävissä maanantaista perjantaihin. Täältä pääset kurkkaamaan diilin.
Rushin sivuille pääset täältä.
Rush Helsinki, Valimotie 25
Rush Vantaa, Muuntotie 3
Yhteistyössä Offerilla ja Trampoliinipuisto Rush.
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina