Aloin noin vuosi sitten tekemään yöpäivystystä lääkäriasemalla, mikä alkujaan hieman jännitti. Mitähän nukkumisesta tulee, sekoittaako yöpäivystys oman sisäisen kelloni ja miten ylipäätään rytmitän päiväni. Päivystysvuoro alkaa illalla klo 21 ja loppuu aamuseiskalta. Ja kun minä viimein kömmin peiton alle, on tavallaan outoa ajatella, että muu maailma ympärillä heräilee uuteen päivään.
Yöpäivystys – älä laiminlyö unta
Koputan jo valmiiksi puuta ennen kuin alan leveilemään unenlahjoillani. Mä oon aina ollut niin sanotusti hyvä nukkuja. Nukun melkeimpä milloin vain ja missä vain. Saatan helposti nukahtaa vaikkapa kovalle lattialle tai hyvänä esimerkkinä ihan vain lyhyellä automatkalla vaivun nopeasti horrokseen. Myöskään ympärillä oleva melu ei useimmitenkaan haittaa mun unta ellei nyt joku naputa vasaralla ihan korvan juuressa. Mä pyrin nukkumaan yöpäivystysten välillä 7-9 h ja talvella varsinkin huomaan tarvitsevani paljon enemmän unta kuin kesällä. Rytmin vaihto yöstä päivään on mennyt mulla yllättävän kivuttomasti ja helposti. Sitten kun mulla loppuu yöputki ja alkaa vapaat, onnistun jollain ihmekaupalla kääntämään mun rytmin samantien. Saan unta taas ”normaalien” ihmisten aikoihin eli 22-00, mistä olen erittäin kiitollinen. Välillä tulee tietysti niitäkin päiviä, jolloin uni ei tunnu tulevan yöpäivystyksen jälkeen ja tällöin saatankin napata miedon melatoniinin, jonka avustuksella saan taas unen päästä kiinni. Se on myös jännä juttu, että ”normaaliaikataulussa” illalla tehty salitreeni tai juoksulenkki pistää väsyttämään ihanasti kun taas aamutreenillä on piristävä vaikutus muhun. Useimmillahan kai illalla myöhään treenaaminen siirtää helposti nukkumaanmenoaikaa kehon käydessä ylikierroksilla.
Ja mitä tulee yöpäivystysten välillä treenaamiseen, treeni ei todellakaan kulje jos unet jäävät muutamaan tuntiin. Päivän aikataulun joutuu miettimään tarkoin kun vuorokaudessa nyt sattuu olemaan vain 24 tuntia, joista 10 menee päivystäen. Sähäkkänä sitä kyllä ehtii syödä aamiaisen, käydä treenaamassa ja nähdä vielä kavereita ennen töitä. Tai hoitaa kotiasioita. Toisaalta taas jos nukuttaa, niin nukun vaikka 12 tuntia yöpäivystysten välillä. Yöpäivystys on rankkaa keholle, joten kropan kuuntelu on tärkeää.
Univaje on haitallinen
Jos palataan taas takaisin aiheeseen uni, katsoin vastikään Yle-Areenasta Prisma-ohjelman, Uneton Amerikka, joka muistutti miten tärkeää uni onkaan aivoille! Unen aikanahan aivot niin sanotusti korjaavat itseään ja hankkiutuvat eroon haitallisista aineista, joita kertyy aivosolujen väliseen ja ympäröivään nesteeseen hereillä olon aikana. Uni tehostaa aivojen nestekiertoa, mikä huuhtelee näitä haitallisia aineita, kuten esimerkiksi Alzheimerin taudissa esiintyvää amyloidi-valkuaisainetta. Unen aikana aivot myös ikään kuin tankkaavat energiaa, koska nukkuessa ei aivot eivät vastaanota ulkopuolisia ärsykkeitä. Samalla unen aikana hermosoluissa ja niiden välillä tapahtuu muutoksia, tarpeelliset yhteydet vahvistuvat ja tarpeettomia karsitaan pois. Päivällä aistien avulla mieleen painetut asiat järjestellään ja siirretään muistiin. Oppimisen kannalta uni on erittäin tärkeää. Mielummin nukkuu hyvät yöunet esimerkiksi ennen tenttiä, jotta järki luistaa virkeillä aivoilla. Opiskeluaikoina mä laitoin monesti kirjat vaan tyynyn alle hartaasti toivoen, että tieto imeytyy tyynyn läpi päähän :D!
Lisäksi jos nukut aina vain sen alle 7 tuntia, univajetta kertyy ja kertyy ja näin ollen vaje on jo huomattava viikkotasolla, puhumattakaan jos nukkuu kuukauden päivät kuuden tunnin yöunilla. Siinä jää unipankki reippaasti miinuksen puolelle ja terveys joutuu koetukselle. Tietysti eri ihmisillä on erilainen unentarve, mutta yleisesti varmaan 8 tuntia on sellainen aika ihanne. Univaje heikentää kehon puolustusjärjestelmää, lisää kehon matala-asteista tulehdustilaa, aiheuttaa ylipainoa ja riski sairastua diabetekseen sekä sydän- ja verisuonisairauksiin kasvaa. Huonosti nukkuneena sitä myös haluaa kiertää kaikki ihmiset kaukaa ja tekee suorastaan mieli välttää sosiaalisia tilanteita. Ei myöskään jaksa treenata vaan mieli halajaa eniten sitä Makuunin irtokarkkipussia.
Tässä alla minun vinkkejä miten nukut paremmin yöpäivystysten lomassa:
-Varaa aikaa nukkumiselle.
-Mukava nukkumisympäristö. Mieti miten paljon elämästä käytämme aikaa nukkumiseen. Siihen todellakin kannattaa panostaa! Oikeanlaiset petivaatteet, huoneen lämpötila jne vaikuttavat paljon.
-Luo iltarutiinit.
-Mene sänkyyn vasta kun olet väsynyt.
-Vältä raskasta liikuntaa tms ennen nukkumaanmenoa jos koet sen piristävänä.
-Kiire pilaa unen.
-Älä mene nälkäisenä nukkumaan vaan syö iltapala.
Nyt mä käyn nukkumaan <3
xoxo, Elina