Eräänä aamuna tuijotin ulos olohuoneen ikkunasta juodessasi kahvia meidän mustalla nahkasohvalla. Koulukirjat oli sikin sokin pitkin olkkarin lattiaa (luen 90% todennäköisyydellä aina lattialla) ja ne assosioivat mieleni yhtäkkiä lukioaikoihin. Nyt taisi napsahtaa 8 vuotta täyteen siitä, kun valmistuin Mikkelin Yhteiskoulun Lukiosta. SOS. Muistan kun lukiossa oli kauhea stressi siitä mitä pitäisi tehdä ”isona”. Tavoitteet olivat jollain tasolla selkeitä, vaikkakin nuppi oli sekaisin syömishäiriön takia. Tiesin kuitenkin sen, että ihmisbiologia kiinnosti mua älyttömästi. Samoin toinen ääripää eli esiintyminen. Mielessä kiepui myös ajatus lentoemännän ammatista ja halusinpa mä myös aikoinaan poliisiksi :D.
Anyway, tämän blogitekstin idea oli pohdiskella sitä, miten aikaisin yhteiskunta ”pakottaa” meidät valitsemaan mikä haluaisimme olla isona. Kuinka moni oikeasti yläasteen jälkeen tietää mitä haluaa tehdä? Lukiosta valmistuessamme olemme myös vasta 18-19 -vuotiaita. Toki on tärkeää päästä työelämään kiinni ja opetella tienaamaan itse omat rahat, mutta silti se on jotenkin ahdistavaa miten nuorena pitää tietää sitä ja tätä omasta elämästään. Osa voi toki tietää kristallin kirkkaana miksikä sitä haluaa tulla, monta lasta hankkii jne. Itse kuitenkin koin, että olin esim lukiossa tietyllä tapaa ”kehittymätön”, ajatusmaailma kapeampi ja toki se syömishäiriöpiru myös vaikutti isosti. Hain lääkikseen ja bioanalytiikkaa lukemaan ammattikorkeaan, joista jälkimmäisen aloitin syksyllä 2010. Koin, että oli tärkeää tehdä jotain, koska olin perfektionisti. Nyt jälkikäteen ajateltuna välivuosi olisi tehnyt enemmän kuin hyvää. En kuitenkaan kadu mitään, oon aina tykännyt puuhata kaikkea ja ootte varmaan huomanneetkin, että mulla on yleensä monta rautaa tulessa 😉 Kaikella on myös tarkoituksena ja ilman menneisyyttäni en olisi tässä nyt. Silti oon sitä mieltä, että se välivuosi ois ollut aika jees asia – älkää siis ihmiset pelätkö ottaa pikku breikkiä lukion jälkeen jos siltä tuntuu. Töitä ehtii tehdä aina!
Näin huimasti vanhempana kakskyytkuusveenä olen myös vihdoin viimein tajunnut heittää romukoppaan ajatukset siitä, ettenkö enää uskaltaisi opiskella. Jep, kuvitelkaa miten uskottelin itselleni, että olen liian vanha esim opiskelemaan personal traineriksi. Nyt olen kiitollinen itselleni, että päätin toteuttaa pitkäaikaisen unelmani liikunnan parissa. Täytin pinkin penaalini erilaisilla korostuskynillä ja vihkot tuunasin tarroilla – pienet jutut on tärkeitä!
Ikinä ei ole liian myöhä opiskella uutta! Ikä on vaan numero.
Y.O.L.O
Siispä, muistakaa te ketkä olette vielä peruskoulun penkillä tai lukiossa, ei ole kiire minnekään! Nauttikaa ahdistuksen sijaan siitä, ettette tiedä mikä teistä tulee isona. Tehdää vaikka keikkatöitä sen verran, että pääsette reissuun. Älkää myös ahdistuko siitä, jos ajatukset muuttuvat ja haluattekin tehdä jotain muuta. Se on erittäin normaalia ja aika ihanaakin kun tarkemmin ajattelee. Kannustan jokaista uskaltamaan tehdä niitä juttuja mitkä tuntuu oikeille, olisi se sitten työpaikan vaihto tai vaikka muutto ulkomaille. Näin kliseisesti voisin muistuttaa, että elämme täällä vaan kerran.
Daniel Wellington kellot <3
PS. Mulla on teille jaettavaksi alekoodi 15ELINA, jolla saatte -15 % alennusta kaikista Daniel Wellingtonin* tuotteista osoitteessa www.danielwellington.com (koodi voimassa 15.7 asti) sekä ilmaisen maailmanlaajuisen toimituksen! Ihana lahjaidea itselle tai vaikkapa omalle rakkaalle. Mä oon niin rakastunut kuvissa näkyvään ”classic southampton” kelloon. AIVAN IHANA!
Ihanaa viikkoa just sulle!
*Collaboration with Daniel Wellington
Seuraa minua myös:
Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen
xoxo, Elina