Tammikuussa ja oikeastaan jo loppuvuodesta aloin havahtumaan tarkemmin outoon väsymyksen tunteeseen ja epämiellyttäviin vatsaoireisiin. Varsinkin vatsaoireiden kanssa olen kamppaillut jo jonkun tovin ja yrittänyt vain elää asian kanssa.
Vihdoin sain sitten varattua ajan endokrinologiaan erikoistuvalle lääkärille ja aloitettiin tutkiminen verikokeilla. Otettiin B12 -ja D-vitskuja, rautavarastoja, keliakiatestit, kilppariarvot ja maksakokeita. Päällimmäisenä mulla oli siis mielessä saada syyt turpoavalle pallovatsalle sekä kilpirauhasen toiminnalle, joka on ollut aina vähän epäselvä mysteeri mulla. Lähdettiinkin pohtimaan voisiko taustalla olla jotain muuta kilpirauhasen vajaatoiminnan sijaan.
Labroista sitten kävi ilmi, että kilpirauhasarvot keikkuivat taas miten sattuu. T4v alakantissa ja TSH :lla ollut selkeä nousutrendi. Avaan teille vähän taustaa eli olen nyt vajaat kaksi vuotta syönyt thyroxinia minimiannostuksella kilpirauhasen vajaatoimintaan ja tällä annostuksella arvot pysyivät pitkään ihanteellisissa lukemissa, olisiko peräti olleet jopa keskellä viiterajoja. Ja mikä tärkeintä, olo oli hyvä. Nyt oireet puoltavat taas vajaatoimintaa: palelu, väsymys, ”sumussa olemisen tunne”, ajatuskatkot, ihon kuivuminen ja tukan oheneminen. Mulla on myös suvussa hypotreoosia sekä muita autoimmuunitauteja kuten keliakiaa. Lisäksi kilpparin vajaatoimintaa puoltaa se, että mulla on ollut pitkään selittämättömän huonot lipidiarvot, mikä on aika kummallista siihen nähden kuinka nuori ja hoikka olen ja miten terveellisesti syön. Katsotaan mihin tilanne kehittyy, kun nostettiin thyroxiniannostusta vähän. Vielä ei ole ainakaan väsymys helpottanut. Pystyn helposti nukkumaan illalla 6 h päiväunet ja siihen perään kellon ympäri yöunet…ei kuulosta kovin normaalille.
Sitten tullaan vatsaoireisiin. Vitskut ja raudat sekä maksat olivat kunnossa, myöskin keliakian serologiakokeet olivat negatiiviset, mutta HLA taipumus löytyi ja suvussa sekin kulkee. Gluteiinia en ole ikinä elämässäni vältellyt, mutta pikkuhiljaa aloin kiinnittämään siihen huomioita ja koinkin pastan ja varsinkin ruisleivän jättämisen pois helpottavanana asiana vatsalle. Tosin reissussa ei tullut tätä ihan noudatettua 😀 Varsinaista keliakiaa mulla ei siis ole ja gluteiinista ei ole sinänsä vaaraa, mutta suositus olisi syödä oireiden helpottamisen mukaisesti. Testaillaan nyt mikä sopii ja mikä ei. Harmittaa vain kun oikeastaan vasta viimeisen vuoden sisällä olen opetellut syömään pastaa/makaronia uudestaan ja ajatus siitä, että pitäisi jättää se pois ärsyttää..
Mutta kuunnellaan nyt kroppaa. Se kun ei ole kivaa, että päivän mittaan vatsa kipeytyy ja turpoaa palloksi aivan kuin olisi raskaana sekä vatsan toiminta menee miten sattuu..Mikä lie ruoka-aine tämän sitten aiheuttaakin..
Onko muilla kokemuksia edellämainituista probleemeista? Varsinkin tuon vatsan kanssa haluaisin löytää balanssin.
xoxo, Elina