Mikä ilmastonmuutoksessa pelottaa?

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Ilmastonmuutos on jo käynnissä, eikä kaikilta tuhoilta voida enää välttyä, mutta silti on vielä jotain tehtävissä, jotta pahimmalta katastrofilta vältyttäisiin. Metsillä on suuri merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa yleisesti ja erityisesti meillä Suomessa, koska ollaan tunnettu lukuisista metsistä. Metsiä siis pitäisi varjella ja säästää erityisesti, eikä kaataa maan tasalle.

Huhtikuussa pidettävät eduskuntavaalit ovatkin erityisen tärkeät, sillä silloin valitaan ne henkilöt eduskuntaan, jotka tekevät päätöksiä – ja ne päätökset voivat olla ilmastonmuutosta edistäviä tai sitä vastaan.

Tämä ilmastoaihe nousi taas pintaan, kun sain kutsun ilmastoteemaiseen tapahtumaan, jonne en valitettavasti työkiireiltä päässyt, mutta sain kuitenkin materiaalit luettavaksi. 

Ilmastonmuutos – vaikea hahmottaa

Ilmastonmuutosta on ehkäpä vaikea ajatella konkreettisesti, koska meillä täällä Suomessa on kaikki niin hyvin. Vettä riittää ja sääolot on ihan mukavat. Näin ei kuitenkaan ole asiat ihan kaikkialla, vaan hirmumyrskyt ja maanjäristykset, kuivuus, sateet, helteet jne ovat lisääntyneet eri puolilla maapalloa. Lisäksi arktisten alueiden jäämassat sulavat ja vedenpinta nousee. Näitä asioita kun ei näe joka päiväisessä elämässä, niin voi olla vaikeaa tajuta mitä oikeasti on tapahtumassa. 

Kaikista eniten mua huolettaa eläimet, koska olen eläinrakas ihminen. Ihmisten itsekkyyden takia moni eläinlaji on kuollut ja tulee kuolemaan sukupuuttoon. Lisäksi tuntuu ihan kamalalle ajatella sitä, miten osa ihmisistä menettää kotinsa esimerkiksi jonkun pyörremyrskyn seurauksena. Myös erilaiset tartuntataudit ja uudet virukset tulevat leviämään entistäkin tehokkaammin. Mietippä myös mitä jos talo, jossa asut, jäisi veden varaan merien pinnan noustessa?

Tiedostan myös sen, että omalla kohdallani matkustaminen painaa ehdottomasti eniten vaakakupissa, mutta en varmasti ole tässä asiassa pahimmasta päästä. Matkustaminen on mulle todella tärkeä asia elämässä, se tuo voimaa ja iloa. Olen kuitenkin kompensoinut tätä ”painolastia” muilla osa-alueilla ja panostanut esimerkiksi kasvipainotteiseen ruokavalioon älyttömästi. Siinä missä ennen söin lihaa joka päivä, syön sitä enää kerran/pari viikossa eli vuositasolla muutos on valtava. En myöskään enää tee heräteostoksia, vaan mietin tarkkaan mitä tarvitsen. Pyrin myös kierrättämään/lajittelemaan jätteet parhaani mukaan ja minimoimaan sähkönkulutusta (käytämme myös tuulivoimaa sähkössä). Ehdottomasti suurempi merkitys on jokapäiväisillä, arkisilla valinnoilla, joita teemme. Lentäminen ei ole pahin ongelma saastuttamisessa.

Tässä vinkkilista miten voit omalla kohdallasi vaikuttaa ilmastonmuutokseen:

  • Vaatteiden ja tavaroiden kierrättäminen
  • Kasvipainotteisen ruokailun lisääminen ja lihankulutuksen vähentäminen
  • Lähiruoka ja satokausiruoka
  • Matkustuspäästöjen minimointi
  • Joukkoliikenteen hyödyntäminen
  • Harkinta ostoksissa – tarvitseeko todella ostaa jotain?
  • Jätteiden lajittelu
  • Keskustelu ilmastoasioista – tietoisuuden levittäminen

Oletko sinä miettinyt ilmastonmuutosta? Millaisia asioita sinä teet ympäristön hyväksi?

Lue myös aikaisempi postaukseni hiilijalanjäljestä.

Seuraa minua:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

5 kommenttia

Minna 8.5.2019 - 18:25

Voi herranjumala mikä kaksoismoralismi päällä. Lentäminen 9krt vuoden sisällä kuluttaa ympäristöä miljoona kertaa enemmän kuin lihansyönti joka päivä. Huh huh herää.

Reply
Elina Ada Sofia 27.5.2019 - 19:56

Heippa Minna!

En ole väittänytkään, että olisin täydellinen! 🙂 Pienin askelin ja pääasia, että herätellään ihmisiä ja tehdään alkuun edes jotain 🙂

Ihanaa kesää sinulle! <3

Reply
honk honk 8.5.2019 - 20:24

Herää nyt vähän mikä suorastaa ekoterroristi sä oot. Jatkuvaa matkustamista, päällä kokoajan jotain muotikampetta, kosmetiikkaa niin pirusti (aka ”välttämätöntä” muoviroskaa ja kulutusta) yms. yms. Noita ei todellakaan millään ”päivittäisillä pikkuvalinnoilla” (noikin mitä sä nyt teet, on muutenkin ihan ”peruskauraa”) paikata, vaan niiden lopettamisella itsessään. Mut ei taida sopia omaan elämäntyyliin mutta silti pitää repiä ”hyvän ihmisen pisteet” kotiin. Ja vielä kehtaa paasata metsäpolitiikasta mistä näköjään ei sopivasti tiedäkkään mitään (suomen metsät kasvaa nopeammin nykyään kuin koskaan ja niitä kaadetaan vähemmän kuin ne kasvaa + mitä luulet mihin se hiili sitoutuu, siihen täysikasvuiseen puuhun vai siihen joka käyttää sitä kasvamiseen?). Hävettäs vähän, mikä pellemaailma meillä onkaan.

Reply
Elina Ada Sofia 27.5.2019 - 19:54

Heippa honk honk!

Kiitos viestistäsi!
Kaikille tämäkään ei ole ”peruskauraa” kuten sanoit 🙂 En ole täydellinen, eikä varmasti kukaan muukaan. Synnitön heittäköön ekan kiven <3
Kivaa viikkoa ja energiaa kesään!

Reply
Arjen luksusta ekologisesti - Elina Ada Sofia 23.8.2019 - 04:43

[…] on tänä päivänä entistä enemmän pinnalla ja olenkin aiheesta puhunut mm. tässä postauksessa. Näin ollen yksi iso syy lähtiessäni toteuttamaan yhteistyötä Kotovan kanssa oli […]

Reply

Jätä Kommentti