Hyvinvoinnin rutiinit – Mitäpä jos tekisit toisin?

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia
hyvinvoinnin rutiinit

Tammikuu on polkaistu käyntiin ja monilla teistäkin on varmasti aikeissa tehdä elämäntapamuutoksia hyvinvoinnin saralla. Hyvinvoinnin rutiinit vaihtelevat toki itsekullakin eri aikoina, mutta minusta tuntuu, että tammikuussa nimenomaan ollaan itseä kohtaan liian ankaria. Monilla uuden vuoden lupaksien asettaminen saattaa lähteä lapasesta ja ryhdytään heti ankariin lakkoihin ja tehdään pitkä kieltolista ruuista, joita pitää välttää. Olin aikoinaan erittäin ankara itselleni asettaen erilaisia, toinen toistaan tiukempia sääntöjä omaan arkeeni. Joskus piti olla koko vuoden kestävässä herkkulakossa ja toisinaan taas jumpata joka päivä satalasissa. Motivaatio lopahti melko pian, kun tuli luvattua itselle liikoja ja sekös ruokki negatiivista oravanpyörää itseäni kohtaan. Olin p*ska luuseri kun en onnistunut. Hassua myös ajatella, että joskus en edes ”hyväksynyt” kävelyä liikunnaksi. Mielestäni liikuntaa oli ainoastaan se missä sykkeet nousee maksimeille hien virratessa.

Hyvinvoinnin rutiinit – ole lempeä itseäsi kohtaan

Mitäpä jos tänä vuonna ottaisit lempeän startin uuteen vuoteen, ilman tiukkoja dieettejä tai lakkoja? Entäpä jos tavoitteesi olisikin kehon kuuntelussa ja itsesi hemmottelussa? Hyvä tavoite olisi myös muistaa kiittää itseä enemmän tai vaikkapa kehua, niin ulkoisia piirteitä kuin sisäisiä.

Minä olen tänä vuonna luvannut itselleni tehdä juuri niitä asioita, joista minulle tulee hyvä olo. Yritän kiinnittää entistä enemmän huomiota arjen pieniin hetkiin ja pysähtyä nauttimaan. Välillä tuppaan juoksemaan paikasta toiseen kuin mikäkin ravihevonen, joten olisi ihanaa oppia olemaan vielä enemmän läsnä. Lisäksi aion pysähtyä entistä enemmän onnistumisen tilanteissa ja taputtaa itseäni olkapäälle.

hyvinvoinnin rutiinit

”Hyvinvoinnin rutiinit muodostuvat pienistä, mutta toinen toistaan tärkeämmistä asioista, joilla on suuri merkitys meihin itseemme”

Minun omat hyvinvoinnin rutiinit koostuvat:

  • Rauhallisista aamuista
  • Kehoni kuuntelusta
  • Laadukkaasta ravinnosta ja levosta

Rauhalliseen aamuuni kuuluu olennaisena osana aamiaisen nauttiminen itselle mukavissa olosuhteissa. Minä tykkään istua pöydän ääressä, kuunnella hyvän fiiliksen musiikkia. Tykkään spotifyssa tästä listasta!

Hyvän olon rutiineihini kuuluu myös oleellisena osana sitruunaveden nauttiminen. Aikaisemmin olen aina ostanut pussillisen tuoreita sitruunoita jääkaappiin, mutta nykyisin käytän tätä ihanaa luomupuristettua 100% sitruunamehua. Sitruuna auttaa ruuansulatuksessa, sisältää antioksidantteja ja puhdistaa kehoa. Ja sitruunavesi maistuu ennen kaikkea hyvälle! Yhteen litraan Foodinin sitruunamehua puristetaan 32 sitruunaa.

hyvinvoinnin rutiinit

hyvinvoinnin rutiinit

Sitruunaveden lisäksi aamuihini kuuluu kahvi kauramaidolla. Käyttämäni Foodinin pakurikahvi on paahdettu yhteistyössä paikallisen paahtimon kanssa vatsaystävälliseksi ja keskipaahtoiseksi kahvinautinnoksi. Pakurilla on monia erilaisia terveysvaikutuksia, mm. vaikutus positiivisesti immuunipuolustukseen ja vireyteen. Ja maistuu erittäin hyvälle!

hyvinvoinnin rutiinit

 

Millaisia hyvinvoinnin rutiineja sinulla on uudelle vuodelle?

Mulla on teille ihanille lukijoille jaettavaksi -20% alennuskoodi Elina20 Foodinin verkkokauppaan .

Lue myös:

Suoritatko hyvinvointia?

Miten minä saavutin positiivisen kehonkuvan?

”Hyi kamala kun oot iso nykyisin”

 

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti