HAMPAIDEN HOITO ON TÄRKEÄ OSA HYVINVOINTIA

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Hampaiden hoito, terveet hampaat ja  suu ovat tärkeä osa hyvinvointia sekä hyvää yleiskuntoa. Tiesitkö sen, että reikäisistä hampaista voi levitä vaarallisia infektioita elimistöömme? Verenmyrkytys voi esimerkiksi alkaa salakavalasti hampaan kautta elimistöön päässeestä bakteerista. Lisäksi krooninen tulehdus suussa voi edesauttaa muiden vakavien sairauksien, kuten sydän- ja aivoinfarktin puhkeamista. Pitkittynyt outo väsymys ja tosiaan se huono yleiskunto voivat olla huonon suuterveyden taustalla.

Hampaiden hoito alkaa hammastarkastuksesta

Kävin pari viikkoa sitten hammastarkastuksessa Terveystalo Kampissa hammaslääkärillä. Syynä tarkastukselle oli tietenkin katsastaa hampaideni kunto, mutta myös saada hyväksyntä hammasvalkaisulle. Mulla on kerran aikaisemmin valkaistu hampaat Miss Suomi 2013-kiertueella.

Olen aina ollut melkoinen jänishousu, mitä hammaslääkärikäynteihin tulee. Näin pelkopotilaana olisikin tärkeää saada positiivisia kokemuksia vahvistamaan pelosta eroon pääsyä. Terveystalo Kampin hammastarkastus oli onneksi erittäin miellyttävä kokemus ja mikä tärkeintä, koin, että minut huomioidaan täydellisesti. Ajaudun nimittäin hyvin helposti paniikkitilaan hammalääkärissä, lopetan hengittämisen ja puristan omat ranteet valkoisiksi. Pelkään siis hammaslääkärikäyntejä.

Terveystalo Kamppi

Terveystalo Kamppi – potilaslähtöinen ja asiantunteva

Hammastarkastus sujui mutkitta. Tunnelma vastaanotolla oli rauhallinen ja ystävällinen, ennen kaikkea potilaslähtöinen niinkuin aiemmin jo mainitsin. Koen äärimmäisen tärkeänä, että vastaanottohuoneen tunnelman on oltava juuri oikeanlainen kun on pelkopotilas kyseessä. Hammastarkastuksen tarkoituksena oli saada hammaslääkäriltä lupa hammasvalkaisuun. Reikiä ei saa olla suussa valkaisua tehtäessä, koska muuten hammasvalkaisu voi vihloa suussa ja pahimmassa tapauksessa ajaa reikäisen hampaan kuolioon. Hammaslääkäri kuitenkin näytti vihreää valoa (JES EI REIKIÄ WUHUU!!) ja sain samantien varattua ajan suuhygienistille, jossa sitten poistettiin hammaskivi ja fluorattiin hampaat. Hampaiden hoito sujui helposti!

Hammaskivenpoisto tärkeänä osana suun terveyttä

Monet varmasti tietävät ettei hammaskiven poisto ole sieltä mukavimmasta päästä, mutta se on kuitenkin tärkeä toimenpide osana terveen ja raikkaan suun ylläpitoa. Hammaskivi tulehduttaa suun ienkudosta ja voi pahimmillaan aiheuttaa hampaan kiinnityskudosta tuhoavan sairauden eli parodontiitin. Terveystalo Kampin suuhygienistikäynti sujui myös yhtä mukavasti kuin hammastarkastuskin. Hoitaja oli äärimmäisen mukava ja huomioi minut koko ajan. Mielestäni tärkein ominaisuus hoitopuolen henkilöillä onkin juuri asiakkaan ”näkökulmaan asettuminen” eli ymmärrys, luotettavuus ja empatiakyky. Kaikki nämä toteutuivat täydellisesti. Sain suuhygienistiltä tärkeitä vinkkejä hampaiden hoitoon ja hammaskiven ehkäisyyn.

Kuva: Iltalehti / Inka Soveri

Hampaiden hoito – tärkeät kulmakivet:

  1. Käytä hampaiden harjauksessa fluoripitoista hammastahnaa.
  2. Käytä mielummin sähköhammasharjaa kuin tavallista harjaa. Hampaista tulee yksinkertaisesti puhtaammat helpommin sähköharjalla.
  3. Käytä hammaslankaa tai/ ja hammaväliharjoja säännöllisesti plakin poistoon (vältyt hammaskiveltä).
  4. Käy hammastarkastuksessa säännöllisesti vuoden välein.
  5. Kerro hammaslääkärille ongelmistasi koskien hampaita (esimerkiksi kerroin, siitä kun aikoinaan sairastin anoreksiaa ja bulimiaa(=syövyttää hampaita) ja näin ollen hammaslääkäri/hoitaja osaa ottaa sen huomioon).
  6. Käytä xylitolia ruokailun päätteeksi estämään happohyökkäys.
  7. Napostelu pitkin päivää altistaa hampaat jatkuvalle happohyökkäykselle. Syö siis säännöllisesti.
  8. Älä missään nimessä harjaa hampaita heti syömisen jälkeen. Happopitoiset ruuat varsinkin syövyttävät hammaskiillettä ja jos harjaa hampaat siihen perään niin kiille irtoaa entisestään.

Hampaiden hoito on osa jokapäiväistä terveyden hoitoa!

Uskalla hymyillä!

Tähänastinen kokemukseni Terveystalo Kamppi – hammashoitolasta on siis ollut erittäin positiivinen ja odotankin innolla valkaisuun pääsyä. Kerron siitä sitten enemmän toisessa postauksessa!

Terveellä suulla on helppo hymyillä! Muistetaan siis hoitaa hampaitamme 🙂

 

Yhteistyössä: Terveystalo Kamppi

Artikkelikuva: Ilta-Lehti / Inka Soveri

Seuraa minua myös

instagramissa @elinaadasofia

Snapchatissa: elinaleskinen

Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti