Suojaa silmiäsi auringossa

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Woobsdesing kanssa.

Kevät on yksi suosikki vuodenajoistani. Maa herää henkiin ja sama tuntuu käyvän ihmisillekin – lenkkipoluilla on yhtäkkiä ruuhkaa ja havaittavissa on hymyjä vastaantulijoiden huulilla. Valon määrän lisääntyminen vaikuttaa myös muhun ihan älyttömän paljon – kyllä se pimeä ja pitkä talvi tekee tehtävänsä. Oon aiemmin kertonutkin, että talven pimeys aiheuttaa mulle selkeästi alakuloa – mikä on varmaan  yleistä tosi monella. Mutta..nyt se kevät on vihdoin koittanut, mikä tarkoittaa mulle myös sitä, että aurinkolaseista tulee yksi tärkein asusteeni, silmien suojaamisen lisäksi. Keväällä auringonsäteily on erityisen voimakasta pitkän talven jälkeen. Mahdolliset lumikinokset heijastavat tehokkaasti valoa – samoin tekee toki vesi ja hiekkakin.

Silmien suojaaminen kannattaa

Silmien suojaaminen auringon valolta on äärettömän tärkeää, niin liikenneturvallisuuden kuin myöskin silmäsairauksien ehkäisyn kannalta. Auringonsäteilyllä on vaikutusta esimerkiksi kaihin muodostumisessa ja lisäksi säteily voi aiheuttaa erilaisia muutoksia pintarakenteissa, jotka voivat johtaa näön heikkenemiseen. Silmien ympärysiho on myös hyvin ohutta, joten se on altis ryppyjen muodostumiselle ja aina on riski ihosyöpään.

Oon super iloinen siitä, että saan tehdä yhteistyötä ihanan suomalaisen Woobsdesignin kanssa. He tekevät uniikkeja ja kauniita aurinkolaseja, joissa on rohkeasti hyödynnetty erilaisia materiaaleja. Laseissa käytetäänkin mm. aitoa puuta, mikä luo sellaisen lämpimän fiiliksen ja skandinaavisen tyylin. Ja mikä parasta, voit teettää linssit omilla vahvuuksilla tarpeittesi mukaan.

Ja kerta silmien suojaaminen on nyt todella ajankohtaista, kaikissa Woobsin aurinkolaseissa (poikkeuksena Slow-malliston lasit) on polarisoidut ja UV400-suojatut linssit, mikä on parasta laatua. Kannattaa siis panostaa hyviin aurinkolaseihin ja silmien hyvinvointiin.

Sain myös teille jaettavaksi alekoodin Woobsin aurinkolaseihin eli koodilla ELINAADASOFIA20 saatte -20% alennusta. Koodi voimassa 5.5.2019 asti. Woobsin verkkokauppaan pääsette täältä.

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti