Ajatuksia vanhenemisesta sekä täydellinen syntymäpäivä

Tässä se nyt taas on, syntymäpäivä. Lähdin aamusta yksin lenkille melkein sängystä suoraan ja juoksin tuttua reittiä mustikkamaalla ja katselin ihastellen kun aurinko nousi nousemistaan. Mun synttäripäivänä on aina aurinkoista, sen päätin joskus pienenä.

Me vanhetaan joka sekunti

Lenkillä ajattelin ikääntymistä. Sitä kuinka pelottavaakin on ajatella, että tämä hetki, joka on nyt, on vain kerran meidän elämässä. Joka sekunti vanhetaan eikä mitään hetkeä saada enää takaisin. Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Oonko ainut joka jopa ahdistuu tästä ajatuksesta? Elämä on oikeasti aika lyhyt aika, ja siksi jokaisesta hetkestä pitäisi muistaa nauttia, kuin se olisi viimeinen. On tärkeää oppia arvostamaan sitä aikaa, jonka vietämme itsemme ja läheistemme kanssa. Hullua jotenkin ajatella, että täytin 28, mutta mikään ei muuttunut miksikään. Silti olen nyt vanhempi ns. virallisesti. En tiedä saatteko kiinni mitä ajan takaa, mutta itseäni hämmentää.

En tosiaan tiedä miksi mulle on kehittynyt pientä (lue: suurta) ikäkriisin poikasta. Lopetinhan vanhenemisen kun täytin 21. En jotenkaan osaa kuvitella itseäni ”aikuisena” edelleenkään, vaikka iän puolesta näin kai on. Kuvittelin silloin joskus pienenä, että 28 -vuotiaana mulla olisi jo lapsia. Kuvittelin myös, että mulla olisi omakotitalo ja aika sellainen perinteinen kuva elämästä. Nyt kuitenkin koen, että olen itse vielä lapsi – kyllä, 28 -vuotiaana.  Ainakin jutut on sitä rataa, haha. Milloin ollaan aikuisia? Missä menee raja? Entä milloin oon valmis hankkimaan lapsia, jos sellaisia luoja mulle suo? Ehkä parin vuoden päästä? Tuleeko sitä koskaan ”valmiiksi”? Kysymyksiä pää täynnä..

Paljon koettu ja paljosta selvitty

Toki onhan mun elämässä paljon sellaisiakin juttuja, mitä kuvittelin jo pienenä – ehkä jopa enemmän. Mulla on ihana tuleva aviopuoliso (häät ensi vuonna), omistusasunto, kaksi ammattia, vakkarityö, oma yritys..ja onhan sitä tullut paljon tehtyä ja paljossa oltua mukana. Paljosta on myös selvitty.

Vaikeimmat stepit mun elämässä on ehdottomasti olleet syömishäiriöstä toipuminen sekä ero, samoin isän alkoholiongelma on varjostanut mieltä, vaikken sitä itselleni ole myöntänytkään. Kotoa Mikkelistä muuttaminen oli lisäksi henkisesti todella raskas, koska syömishäiriö oli silloin todella pahana ja elämä muutenkin pelotti. Parantuminen syömishäiriöstä ei tapahtunut hetkessä ja vaati monen monta takapakkia ja vuotta, mutta kuitenkin siitä selvittiin. Syömishäiriö opetti paljon elämästä, vaikka se myös jätti jälkiä. Pieni pelko jäi kytemään takaraivoon, millaisia vaikutuksia niinkin pitkällä sairastamisella (noin 7-8v) on ihmiskehoon, vaikkakin kehomme on niin hemmetin viisas ja osaa korjata vauriot. Olisi mielenkiintoista käydä tänä päivänä esimerkiksi luustontiheysmittauksessa, koska silloin joskus 19-vuotiaana se oli laskenut alle normaalin. Pelottaa myös hedelmällisyys, vaikkei etukäteen kannata maalata piruja seinälle. Kaikki tapahtuu niin kuin on tarkoitettu.

Ehkä edellä koetut asiat ovat osaltaan vaikuttaneet ahdistumiseen vanhenemisesta, en tiedä. 

Syntymäpäivä Hangossa

Jotta tästä ei tuu mikään ikäkriiseilypostaus (eipä) niin uppoudutaan takaisin synttäripäivään. Se oli tosi ihana! Lenkin jälkeen lähdettiin ajelemaan Hankoon viettämään kesäpäivää perheen kesken. Oli täydellinen sää, ihania ihmisiä ympärillä ja hyvää ruokaa. Mitä muuta tarvitsee? ❤️ Kiitos myös teille seuraajille synttärionnitteluista.

Ihanaa heinäkuun ensimmäistä viikkoa kaikille! Kommentoikaa ihmeessä mitä ajatuksia vanheneminen teissä herättää? Onko ikäkriisiä?

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina