Puoli vuotta äitiyttä takana. Se on pitänyt sisällään äärettömän rakkauden ja huolen tuntemista, kilpaa tuijottelemista, puolin ja toisin ihmettelyä. Valvottuja öitä, väsymystä ja epätoivon itkua. Se on ollut haparointia, mutta myös onnistumisia. Lukemattomia maitotahroja ympäri asuntoa ja vaatteita. Loputtomia pyykkikasoja. Puoli vuotta äitiyttä on pitänyt sisällään paljon hassuttelua ja söpöä naurua, jonka toivoisi jatkuvan ikuisesti..
Puoli vuotta äitiyttä on myös opettanut mille tuntuu, kun sydän pakahtuu maailman suurimmasta onnen tunteesta.
Mulla ei ollut ennen synnytystä mitään käsitystä äitiydestä ja epävarmuus oli läsnä ihan kaikessa. Heijastin epävarmuuttani muihin ihmisiin, enkä oikein mielelläni antanut vauvaa toisille syliin tai jos annoin niin samalla koin epämiellyttävää tunnetta. En alussa osannut kunnolla nauttia mistään, koska aina oli joku asia mikä pelotti ja mietitytti. Nyt 6 kk jälkeen taas ihmettelen miten luontevalta kaikki nykyisin tuntuu. En olisi uskonut, että elämä voi saada näin syvän ja erilaisen, ennen kaikkea tärkeän merkityksen. En uskonut, että tällaisiä tunteita voisi kokea.
Ja vaikka välillä on ollut epätoivon itkuja nukutusmaratoneilla ja silmiä kirvelevää väsymystä, niin mitään en vaihtaisi pois. Taisin tuossa pari päivää sitten jo sanoa, että joko saisi kokea kaiken uudelleen. 6kk on mennyt ihan liian nopeasti. Maija Vilkkumaan sanoin aika on hiekkaa mun käsissä.
Entäpä mitä asioita olen oppinut? Näistä oivalluksista voi olla apua monelle tuoreelle äidille ja raskaana oleville. Uskon, että me äidit pohdiskellaan samoja asioita!
Vauva arjen oivalluksia ensimmäisen 6 kk aikana:
Vauvan unista ei kannatta ottaa liikaa stressiä. Se nyt vaan on vauvan elämää, että välillä on huonompia unijaksoja, mutta vastapainona löytyy niitä hyviä. Ja alkuun pienillä vauvoilla ei ole mitään rytmiä, vaan ne nukkuu silloin kun haluavat. Mä olin jossain vaiheessa ihan hermoraunio, kun vauva ei nukkunutkaan siten miten kirjoissa sanottiin. Meidän vauveli on ollut kuitenkin tosi tyytyväinen ja iloinen tapaus eli varmasti ottanut itselleen tarpeellisen määrän unta.
Vaiheita vaiheiden perään. Sellaista vauvan elämä on. Mietipä sitä, jos itse oppisit lentämään yhtäkkiä, niin kyllähän sitä tehtäisiin myös unissa ja ennen kaikkea siitä olisi innoissaan. Pointtina siis, että välillä kaikki sujuu oikein mallikkaasti, mutta sitten tulee rytmeihin ja tekemisiin muutosta. Eipähän tule tylsää!
Epävarmuus on luonnollinen tunne ja super yleistä ensikertalaisäideillä. Nata Salmela heitti joskus instassaan osuvasti, että ensikosketus äitiyteen on kuin aloittaisit uudessa kolmivuorotyössä ilman perehdytystä. En voisi olla enempää samaa mieltä…mutta onneksi tekemällä oppii!
Ei kannata vertailla itseä muihin äiteihin ja omaa vauvaa muiden vauvoihin. Jokainen lapsi kehittyy yksilönä. Samoin jokainen äiti palautuu synnytyksestä omaa vauhtia. Siinä missä joku voi aloittaa juoksemisen 4 kk synnytyksestä, niin toisella voi mennä vuosi.
Yksin ei tarvitse pärjätä. Pyydä rohkeasti apua. On tosi tärkeää huolehtia omasta jaksamisesta ja omista mielenkiinnon kohteista. Jos nyt saisin valita uudelleen niin olisin alussa pyytänyt enemmän apua esim. kotiaskareissa. Aina ei myöskään tarvitse jaksaa siivota, vaan tekee itse asiassa hyvää ettei ole ihan steriiliä vauvan allergioita ajatellen. Äitiyden tai elämän ei kuulu olla suorittamista. Ei ole olemassa täydellistä elämää, josta ei vastoinkäymisiä puutu. Tämä on minusta tärkeää opettaa myös lapselle!
Oma aika on tärkeää ja siitä täytyy voida nauttia! Välillä olen kokenut syyllisyyttä siitä, kun mulla on vaikkapa kova kiire salille tai lenkille yksin, mutta ne on asioita, joista saan voimaa ja jaksamista. Ne on mun omaa aikaa, joka antaa nimenomaan voimia jaksaa arjessa (=äitinä). Siitä ei tarvitse kokea huonoa omatuntoa. Kun voin itse hyvin, se heijastuu ympärilleni.
Äitiys on jatkuvaa opettelua ja kasvamista. Tietotaito oli alussa pyöreä nolla vauvan kantamista myöten, mutta nyt kun katsoo taakse päin, niin olen aika mestari. Olen oppinut paljon, hyvä minä. En ole missään nimessä valmis, mutta ei tarvitse olla. Elämä on jatkuvaa oppimista ja oivallusta! Tämä täytyisi muistaa, oli sitten äiti, leipuri tai maailmaa kiertävä nomadi.
Millaisia asioita sinä olet oppinut äitinä?
xoxo, Elina