Työn ja vauva-arjen yhdistäminen – mille näyttää mun viikko?

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Kaupallinen yhteistyö Picadeli

Työn ja vauva-arjen yhdistäminen..onko se mahdoton yhtälö? Ei ole, kun malttaa suunnitella arkea ennakkoon. Ja toki varautua siihen, että suunnitelmiin tulee muutoksia, koska vauvan elämä on yllätyksiä täynnä, haha. Ruokailut vaativat myös ennakointia, mutta onneksi on Picadelin salaattibaarit. Helpottaa ja ravitsee arkea, silloin kun ei itse jaksa laittaa ruokaa!

Meidän taloudessa ollaan tehty sellainen työnjako hoitovapaalla, että hoidetaan vauvaa puoliksi, jotta molemmat voi tehdä töitä. Toki nyt kun vielä imetän, niin vauveli on luonnollisesti enemmän mun matkassa. Teen töitä sosiaalisen median yrittäjänä ja personal trainerina, joten saan onneksi valita ajankohdat ja kellonajat tekemisilleni. Yritän mahdollisimman paljon ajoittaa töitä vauvan uniaikoihin, mutta välillä miniherra pääsee osallistumaan kuvauksiin tai palavereihin rattaissa ollessaan. 

Uskon, että puolison kanssa aikatauluista puhuminen on se avainasia. Molemmille kuuluu töiden lisäksi vapaa-aikaa, jolloin voi harrastaa tai nähdä kavereita. Sitten tietysti vielä yhteisen ajan löytäminen. Aikamoinen paletti välillä sumplittavaksi, mutta keskustelemalla ja toisen huomioimisella siitä selviää. Meillä on onneksi myös tukiverkostoa, joilta saadaan tarvittaessa hoitoapua. Päiväkotiin ei olla vielä pitkään aikaan viemässä pikkuista.

Ja vauva-arkea helpottaa tosiaan nämä Picadelin salaatit, joista saa poweria ja ravinteita päivään. Aikaa myös vapautuu, kun ei aina tarvitse laittaa ruokaa, vaan voi napata mukaan kaupasta herkullisen omavalintaisen salaatin!

Mun viikko:

Maanantai: Käynnistän yleensä viikon aamutreeneillä paitsi eilen lepäsin. On väsyttänyt viime aikoina hurjasti ja kroppa siis tarvitsee lepoa. Tämän viikon treenit on siis kaikki oikeastaan kysymysmerkin alla.

Maanantaina ohjelmassa oli siis hitaan aamun lisäksi:

  • Pr -toimistolla piipahtaminen
  • Meilien purkua
  • Kamppiskuvaukset 

Tiistai: Tälle päivälle on suunnitteilla vauvatreffeilyä! Eli siis kevyempi päivä töiden suhteen. Meilit katson jossain kohtaa ja kirjoitan postausluonnoksia.

Keskiviikko: Aamutreenit ja 1,5 h terapia. Tälle päivälle töiden teko ajoittuu vasta iltaan tai mahdollisesti vasta seuraavaan aamuun. Työn alla postaus loppuviikon yhteistyöjulkaisua varten.

Torstai: 

  • Pressitilaisuuteen käymään
  • Meilit ja postauksien kirjoitusta. 
  • Podcastin äänitystä + mahdollisesti editointia
  • Kamppiskuvaukset

Perjantai: 

  • Aamutreenit
  • Kalenterin suunnittelua
  • Podcastin äänitystä + editointia

Lauantai: Lenkkeilyä/ mahdollisesti salitreeniä ja oleilua yhdessä perheen kanssa + tilaa extempore jutuille 

Sunnuntai: Samanlainen päivä kuin lauantai.

 

Ihanaa viikkoa <3

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti