Tee itsellesi palvelus ja älä käytä energiaa turhaan

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Jos me kokoajan kritisoidaan ja moititaan itseämme, niin samalla jää helposti meille tärkeitä asioita tekemättä, koska ”ollaan  huonoja ja  kykenemättömiä” omasta mielestä. Energiaa kuluu turhaan sellaiseen, mikä ei vie meitä eteenpäin saati sitten tee oloamme mukavaksi. Miksi siis elää tällä tavalla ajatellen, kun meille on luotu aivot ja mahdollisuus hallita omia ajatuksia (ainakin jossain määrin)?

Itselle kauniisti puhumista voi opetella, sana sanalta. Jos tuntuu vaikealta keksiä itsestä positiivisia ja kivoja asioita, niin pyydä apua ystäviltä ja rohkeasti mieti mistä asioista oot esimerkiksi kiitollinen sun kropassa tai luonteessa. Millaisia asioita sä arvostat? Ne voi olla jotain ihan pieniäkin asioita. Puhu myös itsellesi kuin puhuisit ystävällesi, sillä ethän haluaisi häntäkään haukkua.

Mä oon esimerkiksi kiitollinen siitä, että mulla on:

  • Kaikinpuolin hyvä kroppa. Oon siihen  tyytyväinen. 
  • Toimivat jalat ja kädet. Pystyn kirjoittamaan, kävelemään ja tekemään normaaleja juttuja arjessa.
  • Koen olevani vahva. Erityisesti mulla on vahvat reidet ja takapuoli! 
  • Herkkyys on myös mun vahvuus, vaikka se onkin välillä ärsyttänyt mua. Koen tunteet tosi vahvasti ja itken helposti. 

Sen lisäksi, että puhut itselleni kauniisti,  niin muista myös olla armollinen. Sulla on oikeus olla väsynyt, vihainen, iloinen, huvittunut, tuntea häpeää ja kaikkea näiden väliltä ja ääripäistä. Kaikki tunteet on normaaleja ja tärkeää sallia ne itselleen, vaikka kuka nyt haluaisi olla surullinen. Silti on tärkeää kohdata tuo ikävältäkin tuntuva tunne ja hyväksyä se osana elämää. Välillä on myös hyvä pohtia miksi esimerkiksi tuntuu surulliselle ja näistä asioista on tärkeää uskaltaa puhua esim ystävän kanssa tai vaikka jopa ammattiauttajan kanssa. Siinä ei ole mitään hävettävää.

Muista välillä kysyä itseltäsi miksi tunnet tai ajattelet tietyllä tavalla


Mielenterveyspäivä on joka päivä

Vasta vähän aikaa sitten vietettiin maailman mielenterveyspäivää, mikä on todella hieno asia. Jokainen päivä voisi olla mielenterveyspäivä, eikä tästä aiheesta voi puhua liikaa. Mielenterveyden ”ongelmat” ovat edelleen negatiivisen stigman verhoamina, vaikka näin ei pitäisi olla. Kuka tahansa voi sairastua masennukseen tai vaikkapa syömishäiriöön, kuten itse sairastuin aikoinani. Haluisin myös, että mielenterveydenhäiriöistä puhumisen sijaan käytettäisiin ilmaisua, että jokin oirehtii mielenterveydessä. Mua itseäni ainakin henkilökohtaisesti häiritsi hurjan paljon, kun kuulin puhuttavan masennus ja sh-aikoina, että nämä ovat mielenterveyden häiriöitä. Eli ajattelin heti negatiiviseen sävyyn, että mulla on mielenterveyden kanssa ongelmia. Siitä tuli vähäpätöinen ja epäonnistunut olo.

Tähän loppuun haluaisinkin muistuttaa sua, että se ei tee susta huonompaa ihmistä, jos sairastat vaikkapa masennusta – kuka tahansa voi sairastua siihen jossain elämäntilanteessa. Älä soimaa itseäsi turhaan ja käytä energiaa siihen, että ajattelet itsestäsi negatiivisesti. Yritä mielummin löytää niitä positiivisia asioita, jotka lopulta tuovat lisää positiivista energiaa.

Ja muista, oot samanlainen ihminen kuin muutkin ja arvokas sellaisena kuin olet.

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Snapchat: elinaleskinen
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia
Youtube: elinaleskinen 

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

2 kommenttia

ida ihana 15.10.2019 - 22:26

Ihana postaus ja niin tärkeä muistutus meille kaikille!<3
Kiitos tästä ja mukavaa loppuviikkoa!<3
Ida Kotona kaupungissa -blogista
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Reply
Elina Ada Sofia 16.10.2019 - 01:00

Kiitos viestistäsi ihana! Mukavaa loppuviikkoa myös <3

Reply

Jätä Kommentti