Matka peruttu

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Terkkuja sairastuvalta. Kävin maanantaina jo lääkärissä ja sain sairasloman huonovointisuuden takia, joka mulla on ollut jo melkein kahden viikon ajan. Nyt kirsikkana kakun päällä mulle iski vielä kunnon vatsatauti tähän päälle, iki-ihana kaikkien rakastama norovirus. Mikään ei pysy sisällä, vaan kaikki tulee molemmista päistä ulos hullulla paineella. Meinasin useamman kerran pyörtyä vessaan kouristeluista. Ja arvaatteko, meillä kotona ei jostain syystä ole ämpäriä kotona niin jouduin oksentamaan isoimpaan leivontakulhoon, joka meiltä löytyi kotoa. Onneksi osasin kehittää omaa huumoria tästä.

Soittelin hoitajan ja lääkärin kanssa ja tultiin sitten siihen tulokseen, että seurailen tilaa vielä kotona ja katson josko helpottais. Noro onneksi loppuu usein yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Ripuli mulla sitten illalla helpottiki, mutta ruoka tuli vielä yläkautta pellolle. Samoin kuume alkoi nousta, varmaan nestehukan takia. Yö meni kuitenkin tosi hyvin ja sain nukuttua, mutta aamulla alkoi sama pahoinvointi. Varasin empimättä lääkärin Terveystaloon ja pääsinkin jo parin tunnin päästä vastaanotolle. Otettiin  sitten verikokeet ja elektrolyytit oli matalahkot nestehukan takia. Nestetippa siis suoneen ja pötköttämään. Se kyllä helpotti oloa, vaikka noro kyllä vie voimat useammaksi päiväksi. Hurja tauti!

Matka peruttu

Meillä olisi ollut huomenna lento Espanjaan, mutta jouduttiin perumaan se. Toki ihan hyvä myös ajatellen tätä Korona-tilannetta. Turhaa matkustamista kannattaisi nyt välttää. En kuitenkaan usko, että liiallinen hysteria on hyväksi, vaan maalaisjärjellä pärjää pitkälle. Muista siis pestä käsiä usein saippualla (30 s!), yski hihaan ja aivasta nenäliinaan. Älä myöskään mene flunssassa töihin vaan jää herkästi kotiin. En myöskään itse vierailisi nyt isovanhempien tai muuten riskiryhmään kuuluvien luona vaan mieluiten soittaisin.

Tsemppiä kaikille loppuviikkoon!

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia

xoxo, Elina

 

Lue nämäkin postaukset

2 kommenttia

Maiski 12.3.2020 - 20:26

Sellasen vinkin annan, että leivontakulhon/ämpärin tms päälle kannattaa laittaa muovipussi tai sanomalehtiä niin saa oksennukset kipattua helposti pois, varsinkin kun oksennus on niin hapokasta että muovikulhoon jää helposti hajut

Reply
Elina Ada Sofia 12.3.2020 - 21:47

Varmasti olisin laittanut jos olisin ehtinyt..Menee kyllä vaihtoon kulho 🙁

Reply

Jätä Kommentti