KEHONHUOLTO TÄRKEÄNÄ OSANA LIIKUNTAA

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Kehonhuolto ja dynaamiset verryttelyt ovat yhtä tärkeää siinä missä treenaaminen. Kropan pitäminen liikkuvana ja vetreänä vähentää loukkaantumisriskejä sekä pitää myöskin erilaisia kiputiloja poissa. Jos lihakset ovat kovin jumissa ja lihaskalvot kireällä, käy niin ettei lihas enää otakaan treeniä vastaan vaikka kuinka kyykkäisi ja pumppaisi menemään. Kehitys voi tyssätä seinään. Tiedostan itsekin, että pitäisi panostaa venyttelyyn ja liikkuvuusharjoitteluun entistä enemmän, jotta saisi kaiken mahdollisen hyödyn irti treenistä!

Tykkään kesäisin juosta paljon ulkosalla, mikä aiheuttaa esim. lonkkien kiristymistä, jonka huomaan aina kun menen johonkin liikkuvuutta vaativalle ryhmäliikuntatunnille. Juoksijoiden kireät lonkat voivat monesti myös olla syynä kiputiloihin alaselässä. Pienistä jumeista voi siis kehkeytyä isoja ellemme puutu niihin ajoissa!

Miten sitten edetä ? Noh, ennen kuin laittaa säästöpossun sisällön lääkärikäynteihin ja muihin kalliisiin hoitoihin, kannattaa miettiä harjoittaako sitä kuuluisaa kehonhuoltoa tarpeeksi. Monet vaivat voivat nimittäin parantua ihan vain sillä, että otat venyttelyn ja kotona tehtävän kehonhuollon osaksi arkea.  Tärkeää siis olisi ennaltaehkäistä kiputiloja eikä havahtua vasta sitten kun ollaan sänkypotilaana.

Triggerpoint rullalla apua lihaskireyteen

Esimerkiksi ylläolevissa kuvissa näkyvä Triggerpoint -rulla on erinomainen apuväline lihasten palautumisessa. Se auttaa nimenomaan lihaskireyteen. Rullan ja reiden väliin syntyvä paine/puristus saa lihakset rentoutumaan, verenkierto lisääntyy sekä paikallinen aineenvaihdunta saa buustia. Mulla varsinkin juoksijana penikat(säären sisäsyrjät) kipeytyvät helposti kun lihasta ympäröivä kalvo ei anna myöten ja näin syntyvän paineen takia muodostuu kipua. Samoin reidet ovat koetuksella kun tykkään tehdä paljon räjähtäviä loikkatreenejä. Trigger rullalla saa siis hyvin venytettyä näitä kipeitä kohtia. Triggerpoint rullan käyttö on lisäksi erittäin helppoa. Voit säädellä paineen tuntua omalla kehonpainolla. Ja mikäs sen kivempaa kuin katsoa vaikkapa Salkkarit ja samalla rullailla lattialla 🙂

Suosikki liikkeet rullailuun:

Vinkki 1. Selälle saat ihanasti vetreyttä kun rullailet oman kehon painolla rullan päällä. Selkänikamat avautuvat ihanasti !

Vinkki2. Pohkeiden rullailu kauttaaltaan on äärimmäisen hyvä liike varsinkin juoksijoille. Ylempänä mainitsinkin, että mulla kipeytyy pohkeiden sisäsyrjät helposti (penikkatauti), joten triggerpoint rullalla saa helposti täsmäliikkeen sinne..

Vinkki3. Reisien rullailu avaa ihanasti tärkeät ja isot reisilihakset. Rullan avulla voit availla reisiä kauttaaltaan joka suunnasta vaihtamalla asentoa trigger rullan päällä. Tekee hyvää paikalliselle aineenvaihdunnalle ja verenkierrolle.

sivuttaisreisiliike.

Kompressiosukat auttavat jalkoja palautumaan

Lisäksi tykkään käyttää treenaamisessa, varsinkin jaloilla tehtävissä liikeradoissa Zero Pointin kompressiosukkia. Kompressiosukat / säärystimet tuntuvat parantavan liikuntasuoristusta siinä määrin, että juoksu tuntuu kevyemmälle sekä palautuminen juoksun jälkeen on nopeampaa. Kompression ideana onkin luoda painetta lihakseen ja olla tukena. Penikkataudista kärsiville aivan ehdottomat! Suosittelen niin juoksu- kuin kävelylenkeillekin. Lisäksi kompressiosukat ovat aivan täydelliset pitkillä bussi- ja lentomatkoilla! Jalat pysyvät virkeinä ja kevyen tuntuisina. Täytyisi ihan etsiä teille ennen ja jälkeen kuvat siitä kun en käyttänyt kompressiosukkia vs. kun käytin 12 h lennolla 😀 Oli meinaan aika huikea ero ja huomasi miten toimivat kompressiosukat ovat..

kompressiosukat

kompressiosäärystimet

Muistetaan siis huoltaa kehoamme!

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia

Youtube: elina leskinen

Snapchat: elinaleskinen

Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia

xoxo, Elina

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti