Helppo ja halpa arkiruoka

Kirjoittanut: Elina Ada Sofia

Ajattelin jakaa tänne blogin puolelle viikonlopun kokkailut; tuiki tavallinen arkiruoka, joka on helppoa ja halpaa. Unohtamatta äärettömän herkullista makua! Uunikasvikset ja perunat ei nimittäin petä koskaan. Mä jotenkin aina unohdan kaupassa perunan olemassa olon, vaikka tykkään siitä tosi paljon. Kumma juttu miksi näin, koska muutoin tulee keikuttua paljon vihannes- ja juuresosastoilla. 

arkiruoka

Kasvispelti uunissa

Uunikasvikset on tosiaan maailman simppelein ja herkullisin arkiruoka. Salaisuus piilee maustamisessa! Mun maustekaapin vakiokalustoon kuuluu suola, mustapippuri, valkosipuli sekä rosmariini. Chilijauhe sopii myös uunikasviksiin sekä perunoihin, mutta sen jätin tällä kertaa pois. Maustekaapista löytyy toki myös monia muita, jotka vähitellen ovat löytäneet paikkansa! Mausteet kruunaavat ruoan kuin ruoan! Rohkeasti vaan kokeilemaan erilaisia kombinaatioita.

Viikonloppuna pellille pilkottiin parsakaalia, paprikaa, porkkanaa sekä ruusukaalia. Punasipuli olisi myös ollut bueno, mutta tällä kertaa jätettiin pois ostoskorista. 

arkiruoka

Mausteiden lisäksi mä rakastan erilaisia ruokaöljyjä. Tässä kaikki tällä hetkellä käytössä olevat, paitsi kookosöljy puuttuu.

Käyttämäni öljyt

  • Chiliöljy (tulinen!) – tilattu Delicardista (tätini antaa joka vuosi lahjakortit tänne joululahjaksi).
  • Erittäin hyvä ja luotto oliiviöljy – Foodinilta
  • Oliiviöljy valkosipulimausteella – Lidlistä
  • Todellinen ”gourmet” kurpitsansiemenöljy. TÄYDELLINEN salaateissa esimerkiksi. Tämä ei sovellu paistamiseen eli laitetaan vasta jälkikäteen.  – Foodinilta
  • Neitsyt Hamppuöljy, myöskin ihana salaateissa. Ei sovi paistamiseen vaan käytetään jälkikäteen. – Foodinilta tämäkin.

arkiruoka

Helppo arkiruoka perunasta!

Ai, että perunasta on moneksi! Keitetyt potut on ehkä se perinteisin muoto, mutta ei oma suosikkini. Rakastan sen sijaan uunipottuja, jotka pilkotaan ohuiksi viipaleiksi (raskalaiset ja lohkoperunat myös nam!!) ja heitetään mausteiden sekä öljyn kera pellille.  Peruna on lisäksi halpaa!

Tähän kylkeen paistettiin vielä tofua. Ensin viipaloin tofun, jonka jälkeen pyörittelin suikaleet kvinoajauhoissa (muutkin jauhot käy). Sitten heitin ne pannulle hetkeksi (ilman öljyä!)sekoitellen välillä. Öljyn lisäsin vasta viimeisenä. Oon jostain kuullut (tai lukenut), että tofusta saa rapsakkaampaa, kun ensin paistaa hetken sellaisenaan ja vasta tämän jälkeen lisää öljyn. Jauhoissa pyörittely myöskin lisää rapsakkuutta ja vitsailtiinkin ystäväni kanssa, että tofusuikaleet näyttivät hieman kalapuikoilta, haha! Hyvää oli! Tofujen sekaan heitin myös mausteita; suolaa, pippuria ja valkosipulia. 

arkiruoka

arkiruoka

Oli hyvää.

Toivottavasti saitte tästä inspistä omaan arkeenne!

Tässä myös herkullinen ja helppo arkiruokaresepti röstiperunoihin.

Seuraa minua myös:

Instagram: @elinaadasofia
Facebook: www.facebook.com/elinaadasofia

xoxo, Elina

 

Lue nämäkin postaukset

Jätä Kommentti